Plaza Mayor de Salamanca
Sen pylväikköjen alla ovat kaupungin historialliset kahvilat, ja siitä lähtevillä kaduilla on suuri osa ravintoloista. Se on ilmeinen lähtöpiste, vaikka ympäröivillä alueilla hinnat ovat paremmat ja turisteja vähemmän.

Maakunta tuottaa yhtä maailman parhaista kinkuista, ja kaupungilla on juhla, jossa kirjaimellisesti lähdetään maaseudulle syömään piirasta. Mitä tilata, missä ja minä päivänä.
🎧 Reitillä Plaza Mayor, Clerecía ja Las ConchasSalamancalla on etu, jota moni kastilialainen kaupunki sille kadehtisi: sen maakunta tuottaa Guijuelon ibérico-kinkkua, yhtä maailman parhaista, ja sen mahdollistava dehesa, harva tammilaidun, alkaa puolen tunnin päässä vanhastakaupungista. Lisäksi on tuhti talvikeittiö ja perinne, jota millään muulla kaupungilla ei ole: juhla, jonka koko sisältö on lähteä maaseudulle syömään.
Ja miksi dehesalla on väliä.
Guijuelo on alle tunnin päässä Salamancasta, ja se on yksi tunnetuimmista ibérico-kinkun alkuperänimityksistä. Tuotteen tekee siksi, mitä se on, paitsi sian rotu myös koko järjestelmä: dehesa, rautatammien ja korkkitammien harva metsä, jossa eläin syö tammenterhoja montanera-kaudella.
Montanera kestää lokakuusta maaliskuuhun, ja silloin vapaana elävä sika lihoo tammenterhoilla ja ruoholla. Tuolloin kertyvä rasva marmoroi lihaksen ja antaa kinkulle sen rakenteen ja maun. Tammenterhoilla ruokittu ibérico on kirjaimellisesti metsän tuote.
Sitten tulee kypsytys, jossa Guijuelo hyötyy ilmastostaan: huomattava korkeus merenpinnasta, hyvin kylmät talvet ja kuivat kesät, ihanteelliset olot hitaalle kuivumiselle. Tammenterhokinkku voi viettää kellarissa kolme vuotta tai kauemmin.
Salamancassa sitä syödään tavernoissa ja erikoisliikkeissä veitsellä leikattuna, ja kannattaa kysyä laatuluokkaa sen sijaan, että tilaisi pelkkää kinkkua: cebon, cebo de campon ja bellotan välillä on todellinen ero, ja se näkyy hinnassa.
Sen pylväikköjen alla ovat kaupungin historialliset kahvilat, ja siitä lähtevillä kaduilla on suuri osa ravintoloista. Se on ilmeinen lähtöpiste, vaikka ympäröivillä alueilla hinnat ovat paremmat ja turisteja vähemmän.

Akseli, joka yhdistää aukion yliopistokokonaisuuteen, ja sen molemmin puolin on kauppoja ja ravintoloita. Hyvin vilkas ja hinnoiltaan sen mukainen: hyvin syödäkseen kannattaa poiketa sivukaduille, joilla käyvät paikalliset ja opiskelijat.
Lataa sovellus ja löydä Salamanca offline-tilassa, milloin haluat. Kävele reitti Plaza Mayor, Clerecía ja Las Conchas paikallinen opas korvassasi.
Lue lisää Viavoysta →Hornazo on tiiviistä taikinasta tehty piiras, joka täytetään marinoidulla porsaanfileellä, chorizolla, kinkulla ja keitetyllä kananmunalla, paistetaan kokonaisena ja leikataan paloiksi. Sitä syödään ympäri vuoden, mutta sillä on oma päivänsä ja tarina, joka kannattaa kertoa.
Lunes de Aguas -päivää vietetään toista pääsiäispäivää seuraavana maanantaina, ja sen alkuperä ulottuu 1500-luvulle. Paaston ajaksi viranomaiset karkottivat prostituoidut kaupungista ja siirsivät heidät Tormesin toiselle puolelle, jotta opiskelijat pysyisivät noina viikkoina hartaina.
Toista pääsiäispäivää seuraavana maanantaina naiset palasivat veneillä joen yli papin saattelemina, jota kutsuttiin nimellä Padre Putas, ”huorien isä”, ja opiskelijat menivät heitä vastaan toiselle rannalle ruoan ja viinin kera. Tuosta juhlinnasta syntyi juhla, jossa nykyään lähdetään maaseudulle tai joenrantaan syömään hornazoa.
Alkuperä on niin vähän juhlallinen, että se kerrottiin pitkään siloteltuna, mutta se on dokumentoitu. Nykyään se on luultavasti kaupungin juhlista se, johon osallistutaan eniten, ja se toimii valtavana yhteisenä eväsretkenä Tormesin rannoilla.
Chanfaina on talon muhennos: riisiä, lampaan sisäelimiä, chorizoa ja mausteita, pitkään haudutettuna ja kiistattoman tuhtina. Se on tähteistä syntynyttä ruokaa, talven ja pitkien pöytien ruokaa, ja sitä saa vanhankaupungin perinteisistä tavernoista.
Ohjelmistoon kuuluvat myös uunissa paistettu lammas ja imeväisporsas, samalla kastilialaisella puu-uunitekniikalla, jota käytetään koko ylätasangolla, sekä Morucha-naudan liha; Morucha on maakunnan oma alkuperäisrotu, jolla on oma suojattu maantieteellinen merkintä.
Jälkiruoaksi chochos – sokeroituja manteleita – ja bollo maimón, rinkilän muotoinen sokerikakku, jota leivottiin häihin. Ja juotavaksi viinejä maakunnan kahdelta pieneltä alkuperäalueelta: Sierra de Salamanca, jossa kasvatetaan rufete-lajiketta, ja Arribes Portugalin rajalla.
Alueista: Plaza Mayor ja Rúa Mayor keräävät turistit ja niiden mukaiset hinnat. Hyvin syödäkseen kannattaa poiketa vanhankaupungin sivukaduille ja Van Dyckin alueelle, jo historiallisen keskustan ulkopuolelle; sinne kaupunkilaiset menevät syömään ibéricoa ja hiillostettua lihaa.
Yksi keskustan miellyttävimmistä terassiaukioista, viiden minuutin päässä Plaza Mayor -aukiolta ja paljon vähemmän kuljettu. Hyvä paikka tauolle aatelisen Salamancan kierroksella, ja hinnat ovat kohtuullisemmat kuin pääakselilla.
Lunes de Aguas -päivän näyttämö: juhlaa vietetään joenrannassa sillan toisella puolella, jonne koko kaupunki lähtee syömään hornazoa toista pääsiäispäivää seuraavana maanantaina. Muun vuoden ranta on kävelijöiden ja juoksijoiden aluetta.
Tiiviistä taikinasta tehty piiras, joka täytetään marinoidulla porsaanfileellä, chorizolla, kinkulla ja keitetyllä kananmunalla, paistetaan kokonaisena ja leikataan paloiksi. Salamancassa sitä syödään ympäri vuoden, mutta sillä on oma päivänsä, Lunes de Aguas, jolloin koko kaupunki lähtee maaseudulle tai Tormesin rantaan syömään sitä.
Toista pääsiäispäivää seuraavana maanantaina, joten päivämäärä vaihtelee vuosittain. Se on luultavasti Salamancan juhlista se, johon osallistutaan eniten, ja siinä lähdetään maaseudulle tai joenrantaan syömään hornazoa. Se toimii valtavana yhteisenä eväsretkenä, eikä sillä ole virallista ohjelmaa sen lisäksi.
Se on dokumentoitu, eikä se ole juhlallinen. 1500-luvulla viranomaiset karkottivat prostituoidut kaupungista paaston ajaksi ja siirsivät heidät Tormesin toiselle puolelle, jotta opiskelijat pysyisivät hartaina. Toista pääsiäispäivää seuraavana maanantaina naiset palasivat veneellä papin saattelemina, ja opiskelijat menivät heitä vastaan ruoan ja viinin kera.
Kahdesta syystä: dehesan ja ilmaston. Sika syö tammenterhoja vapaana montanera-kaudella lokakuusta maaliskuuhun, ja se rasva marmoroi lihaksen. Sen jälkeen Guijuelon korkeus, hyvin kylmine talvineen ja kuivine kesineen, mahdollistaa hitaan kypsytyksen, joka tammenterhokinkuilla voi kestää yli kolme vuotta.
Kaupungin perinteinen muhennos: riisiä, lampaan sisäelimiä, chorizoa ja mausteita, pitkään haudutettuna ja melko tuhtina. Se on tähteistä syntynyttä talviruokaa, ja sitä saa vanhankaupungin perinteisistä tavernoista. Kevyt ruoka se ei ole, eikä se yritäkään olla.
Plaza Mayor ja Rúa Mayor keräävät turistit ja niiden mukaiset hinnat. Paremmin ja halvemmalla syöt vanhankaupungin sivukaduilla, joilla opiskelijat käyvät, ja Van Dyckin alueella, jo historiallisen keskustan ulkopuolella; siellä kaupunkilaiset syövät ibéricoa ja hiillostettua lihaa.
Lataa Viavoy ja kävele Salamanca offline-tilassa, milloin haluat.

Jatka lukemista