Praza da Constitución
Pylväskäytäviä, takorautaisia parvekkeita ja vanhankaupungin parhaat terassit. Täällä oli kaupungin tori yli vuosisadan ajan.

Kaupunginosa, joka laskeutuu keskustasta veteen portaittain, ja jossa on vuonna 1809 ilmaan lentänyt kirkko ja kalastajasatama, josta kaikki alkoi.
🎧 Reitillä Casco Vello, Colexiata ja A PedraCasco Vello -vanhankaupungin kierrät vähän yli tunnissa, ja sillä matkalla siirryt porvarilliselta pääaukiolta kalastajakortteliin, jossa on keskiaikaisia pylväskäytäviä, koko ajan alamäkeen. Tämä on vanha Vigo, se, joka oli olemassa ennen kuin kaupunki murtautui ulos muureistaan ja rikastui merellä.
Kaupunginosa alkaa Porta do Sol -aukiolta, joka ei ole portti vaan kynnys: yläpuolella hakatun graniitin porvarillinen ruutukaava-alue, alapuolella kujat, jotka syöksyvät alas kohti satamaa. Aukiota hallitsee Sireno, Francisco Leiron veistos vuodelta 1991, joka jakoi vigolaiset ja on nykyään heidän tunnuskuvansa.
Viiden minuutin päässä alamäkeen on Praza da Constitución -aukio, kaupunginosan ulkoilmasalonki: kivikaarisia pylväskäytäviä, takorautaisia parvekkeita ja terasseja. Noiden kaarten alla sykki yli vuosisadan ajan kaupungin päätori torimyyjien huutoineen ja ääriään myöten täysine koreineen.
Aukion nimi oli Praza da Vila ja Praza Real, ennen kuin se sai nimensä Cádizin vuoden 1812 perustuslaista, joka sai lempinimen ”La Pepa”, koska se julistettiin 19. maaliskuuta, pyhän Joosefin päivänä. Tuo nimien edestakainen vaihtelu on jo sinänsä katsaus 1800-luvun poliittiseen historiaan.
Yhdessä sen rakennuksista toimi vanha Concello eli kaupungintalo, joka on nykyään Casa Galega da Cultura -kulttuuritalo. Ja joka pitkäperjantai täällä järjestetään Santo Encontro, jolloin Neitsyen ja Kristuksen kuvat ”kohtaavat” väkijoukon keskellä.
Pylväskäytäviä, takorautaisia parvekkeita ja vanhankaupungin parhaat terassit. Täällä oli kaupungin tori yli vuosisadan ajan.
”A Colexiata” kaikille täällä. Uusklassinen, vuosilta 1816-1838, rakennettu sen räjähdyksen jälkeen, joka tuhosi goottilaisen kirkon vuonna 1809. Siellä on Cristo de la Victoria.
Lataa sovellus ja löydä Vigo offline-tilassa, milloin haluat. Kävele reitti Casco Vello, Colexiata ja A Pedra paikallinen opas korvassasi.
Lue lisää Viavoysta →Ranskalaiset miehittivät Vigoa, ja se oli yhä muurien ympäröimä pikkukaupunki. 28. maaliskuuta 1809 vigolaiset rynnäköivät muurien sisään Porta da Gamboa -portin kautta, ja monet etulinjassa kulkeneista olivat O Berbés -korttelin merimiehiä.
Kerrotaan, että vanha merimies nimeltä Carolo kaatui kuolleena yrittäessään murtaa porttia kirveeniskuin ja että sotilas Bernardo González del Valle, joka tunnettiin nimellä Cachamuíña ourenselaisen kotiseurakuntansa mukaan, onnistui murtautumaan siitä läpi. Sinä päivänä ranskalaiset antautuivat.
Vigo oli Espanjan ensimmäinen kaupunki, joka vapautui valloittajasta, vaikka Galicia joutui viemään työn loppuun vasta saman vuoden kesäkuussa, Ponte Sampaion taistelussa, aivan rian (merenlahdeksi levenevä jokisuu) suulla.
Mutta vuosi 1809 jätti myös valtavan haavan kaupungin kulttuuriperintöön: samana vuonna Castron lähellä räjähti ruutivarasto, ja kaupungin vanha goottilainen kirkko lensi ilmaan. Konkatedraali, jonka nykyään näet, uusklassinen ja jykevä melkein kuin linnoitus, rakennettiin myöhemmin, vuosien 1816 ja 1838 välillä.
Joka vuosi maaliskuun lopulla Casco Vello pukeutuu vuoden 1809 asuun Festa da Reconquista -juhlaan, jossa on aikakauden markkinat, rynnäkön näytöksiä ja kadut täynnä väkeä kokonaisen viikonlopun ajan. Se on yksi Galician historiallisista juhlista, joihin osallistutaan eniten.
Konkatedraalilta alas laskeutuessasi tulet A Pedra -kortteliin, kaupunginosan kansanomaiseen sieluun: ikiaikainen kauppahalli ja rivi kivipöytiä, joilla ostreiras-naiset ovat myyneet ostereita taivasalla jo yli vuosisadan, ammatissa, joka siirtyy äidiltä tyttärelle.
Katso maahan, kun laskeudut: miljoonien askelten kuluttamaa ja kiillottamaa kiveä, rinteitä ja portaita. Tästä kulki vuosisatojen ajan ylös ja alas sataman liikenne, naiset kalakorit päänsä päällä. Tuo rinne on napanuora rian ja kaupungin välillä.
Ja lopulta, aivan veden äärellä, O Berbés: kivisiä pylväskäytäviä, joiden alla paikattiin verkkoja ja punottiin pajuisia mertoja, sataman ympärillä, joka mainitaan asiakirjoissa 1100-luvulta lähtien. Vielä vähän aikaa sitten vesi ulottui melkein ovelle asti.
Tästä kourallisesta vaatimattomia taloja kasvoi yksi maailman suurista satamista, ja sysäys tuli ulkoa: katalonialaiset suolakalakauppiaat perustivat tänne 1700-luvulta alkaen tehtaita sardiinien suolaamiseen, ja heidän jälkeensä tulivat säilyketehtaat, jotka täyttivät Vigon säilykepurkeilla, telakoilla ja laivanvarustajilla.
Osterikatu ja ikiaikainen kauppahalli. Tusina avataan heti yhdellä veitsen iskulla, sitruunaa päälle ja syödään seisaaltaan. Sunnuntaisin kirpputori.
Kivisiä pylväskäytäviä vanhan San Julián -sataman ympärillä, joka mainitaan asiakirjoissa 1100-luvulta lähtien. Täällä paikattiin verkkoja ja punottiin mertoja.
Vähän yli tunti ulkoreitille ja noin kaksi, jos menet sisään konkatedraaliin ja pysähdyt syömään ostereita A Pedra -kortteliin. Kaupunginosa on pieni ja hyvin pystysuora: se laskeutuu keskustasta veteen portaittain, joten paras tapa on kulkea ylhäältä alas, Porta do Sol -aukiolta aloittaen.
Koska 28. maaliskuuta 1809 vigolaiset nousivat kapinaan ja rynnäköivät muureille Porta da Gamboa -portin kautta, ja ranskalaiset antautuivat samana päivänä. Monet etulinjassa kulkeneista olivat O Berbés -korttelin merimiehiä. Galicia ei kuitenkaan vapautunut kokonaan ennen kesäkuuta, Ponte Sampaion taistelua.
Se lensi ilmaan vuonna 1809, kun Castron lähellä räjähti ruutivarasto Espanjan vapaussodan aikana. Se oli goottilainen kirkko, ja se menetettiin kokonaan. Konkatedraali, jonka nykyään näet, uusklassinen ja linjoiltaan puhdas, rakennettiin myöhemmin, vuosien 1816 ja 1838 välillä, ja sen suunnitteli Melchor de Prado y Mariño.
Koska ennen kuin siitä tuli konkatedraali, se oli vuosisatojen ajan kollegiaattikirkko: tärkeä kirkko, joka ei ollut piispanistuin mutta jolla oli oma kanonikkojen kapitulinsa, joka hallitsi sitä ja lauloi hetkipalvelukset päivittäin. Arvo juurtui niin syvälle paikalliseen puheeseen, että lempinimi säilyi vuoden 1959 ylennyksen jälkeenkin, jolloin hiippakunnan nimeksi tuli Tui-Vigo.
Vuoden 1809 vapautumisen vuotuinen muistojuhla maaliskuun lopulla. Casco Vello pukeutuu aikakauden asuun kokonaiseksi viikonlopuksi: on 1800-luvun markkinat, näytöksiä muurien rynnäköstä ja tuhansia ihmisiä naamiaisasuissa. Se on yksi Galician historiallisista juhlista, joihin osallistutaan eniten, ja se muuttaa vierailun kaupunginosaan täysin.
Ei. Kaupunginosa rapistui vuosikymmeniä, mutta sitä on jo vuosia kunnostettu täydellä vauhdilla, ja nykyään se on yksi kaupungin eloisimmista alueista, jossa on pieniä kauppoja, taiteilijoiden ateljeita ja katutaidetta kaikkialla. Varotoimet ovat samat kuin missä tahansa kaupungin vanhassakaupungissa.
Epäilemättä A Pedra: katu, jossa ostreiras-naiset ovat avanneet ostereita kivipöydillä taivasalla jo yli vuosisadan. Sen jälkeen O Berbés -korttelin pylväskäytävät, jotka ovat näkyvä jälki 1100-luvun asiakirjoissa mainitusta kalastajasatamasta, josta koko kaupunki syntyi.
Lataa Viavoy ja kävele Vigo offline-tilassa, milloin haluat.

Jatka lukemista



