Tämä on vierailu, joka tekee päivästä Salamancassa muistettavan: reitti kahden katedraalin korkeuksissa sisäkäytäviä, lehtereitä ja muurikäytäviä pitkin, joilla tavallisesti ei kuljeta, kunnes tulet ulos terasseille ja torniin. Näet katedraalien sisätilat ylhäältä ja koko kaupungin ulkoa, ja hyvin harva tekee tämän.
Muurien sisällä
Reitti hyödyntää huoltokäytäviä, jotka kulkevat katedraalien muurien paksuudessa ja jotka oli alun perin tarkoitettu lasimaalausten ja kattojen kunnossapitoon. Kuljet kapeita käytäviä, ylität korkeita lehtereitä ja kurkistat laivoihin korkeudelta, jolta niitä ei koskaan muuten näe.
Tuo näkökulma muuttaa täysin käsityksesi kahdesta rakennuksesta. Uuden katedraalin ristiholvit näet läheltä ruoteineen ja lakikivineen, ja yhdeltä lehteriltä näet Vanhan katedraalin risteystornin kulmasta, joka on maan tasalta mahdoton.
Kuljet myös salien läpi, joissa on arkiston ja aarrekammion esineitä, ja Torre Mocha -tornin kautta, ja tulet ulos kattojen yllä oleville ulkoterasseille. Reitin nimi Ieronimus tulee piispa Jerónimo de Perigordista, uudelleenasutetun Salamancan ensimmäisestä piispasta ja El Cidin rippi-isästä.
Mariquelo ja miksi tornia on vahvistettu
Vuoden 1755 Lissabonin maanjäristys tuntui voimakkaana Salamancassa ja aiheutti pahoja halkeamia katedraalin torniin. Torni jouduttiin täyttämään umpeen ja sen perustusta vahvistamaan, ja siksi se on nykyään paljon paksumpi kuin alkuperäinen suunnitelma edellytti: näkyvä rakenteellinen arpi.
Tuosta tapahtumasta syntyi perinne, joka elää yhä. Joka 31. lokakuuta, maanjäristyksen vuosipäivänä, eräs kaupunkilainen nousee tornin huipulle perinteiseen charro-asuun pukeutuneena, soittaa huilua ja pientä rumpua ja kiittää siitä, että rakennus ja kaupunki kestivät. Häntä kutsutaan nimellä Mariquelo.
Perinne katosi vuosikymmeniksi ja elvytettiin seitsemänkymmentäluvulla, ja nykyään se kokoaa aukiolle paljon väkeä. Se, että kaupunki muistaa joka vuosi maanjäristystä, joka ei tuhonnut sitä, kertoo paljon sen suhteesta näihin kiviin.
Älä ohita
Kuljet muurien sisällä
Reitti käyttää muurien paksuudessa kulkevia huoltokäytäviä, jotka oli tarkoitettu lasimaalausten ja kattojen kunnossapitoon.
Holvit ylhäältä
Näet ristiholvien ruoteet ja lakikivet läheltä ja romaanisen risteystornin kulmasta, joka on maan tasalta mahdoton.
Mariquelo
Joka 31. lokakuuta joku nousee torniin huilun ja pienen rummun kanssa kiittämään siitä, että rakennus kesti vuoden 1755 maanjäristyksen.
Torni on täytetty umpeen
Lissabonin maanjäristys aiheutti siihen halkeamia, ja sen perustusta oli vahvistettava. Se on paksumpi kuin suunnitelma edellytti.
Miten se sopii Salamancan-vierailuusi
Sisään menet Puerta de la Torre -portista Uuden katedraalin aukion puoleiselta sivulta, ja lippu on erillinen katedraalien lipusta. Voit tehdä molemmat samana päivänä tai eri päivinä.
Reitti kestää reilun tunnin eikä ole erityisen raskas: portaita on, mutta ne jakautuvat osuuksiin, joiden välissä voi levätä, eikä nousu ole yhtäjaksoinen. Kapeita kohtia ja joitakin korkeita osuuksia kuitenkin on, joten se ei sovi sinulle, jos kärsit ahtaan paikan kammosta tai vakavasta korkeanpaikankammosta.
Paras hetki on myöhäinen iltapäivä, kun Villamayorin kivi muuttuu kullanväriseksi ja koko kaupunki syttyy hehkumaan. Terasseilta näet Plaza Mayor -aukion, Clerecían, Tormesin ja Kastilian pellot avautumassa taustalla.
Usein kysytyt kysymykset
Esiintyykö tuo piispa jossain muualla?
Ei sen vähemmässä kuin ”Cantar de mio Cidissä”, suuressa keskiaikaisessa runoelmassa: siinä esiintyy ”piispa don Jerónimo”, sotaisa pappi, joka pyysi päästä taistelussa ensimmäisenä. Se on juuri tämä mies. Ja lisää on: kerrotaan, että katedraalissa kunnioitettu krusifiksi, Cristo de las Batallas, on se, jota hän kantoi sotaretkillä El Cidin rinnalla. Piispa, joka rukoili ja taisteli yhtä paljon ja joka päätyi lepäämään tänne, kaupunkiin, jonka hän teki omakseen.
