Pieni punertavista tiilistä tehty aukio, jossa ei ole juuri mitään, ja kaarevan teräksisen tulimaljan huipulla palava liekki. Se on Bornin karuin paikka ja myös sen latautunein: näiden laattojen alla oli hautausmaa, ja siihen haudattiin vuoden 1714 piirityksessä kaatuneet Barcelonan puolustajat. Liekki ei sammu koskaan. Joka 11. syyskuuta aukio täyttyy kukista ja ihmisistä, koska Katalonia valitsi kansallispäiväkseen tappion päivän.
Kolmetoista kuukautta piiritystä
Espanjan perimyssodassa vastakkain olivat Bourbon-suvun Filip V:n kannattajat ja arkkiherttua Kaarle Itävaltalaisen kannattajat, ja Katalonia tuki Kaarlea. Kun Euroopan suurvallat vetäytyivät konfliktista, Barcelona jäi yksin Bourbonien armeijaa vastaan ja päätti silti tehdä vastarintaa. Piiritys kesti kolmetoista kuukautta.
Kaupunki kukistui 11. syyskuuta 1714. Sitä seurannut sorto oli sekä poliittista että arkkitehtonista: Nueva Planta -asetuksilla lakkautettiin Katalonian instituutiot ja erioikeudet, katalaanin virallinen käyttö kiellettiin ja kokonainen kaupunginosa hävitettiin, jotta tilalle voitiin rakentaa sotilaslinnoitus valvomaan väestöä sisältä käsin.
Noiden kuukausien kuolleet haudattiin tänne, seurakunnan hautausmaalle, joka sai nimensä tontilla kasvaneista mulperipuista: leveälehtisistä puista, joilla ruokittiin silkkiäistoukkia. Puutarhan nimi kaupungin juhlallisimmalle paikalle.
Uusi muistomerkki vanhalle haavalle
Nykyinen aukio on vuodelta 1989, ja liekin tulimalja asennettiin vuonna 2001. Sen jalustaan on kaiverrettu Frederic Solerin säe: ”Al fossar de les moreres no s'hi enterra cap traïdor”, mulperipuiden hautausmaahan ei haudata yhtään petturia. Se on katalaanien muistin siteeratuin rivi, ja se on täällä silmien korkeudella.
Franco kielsi Diadan, Katalonian kansallispäivän, vieton diktatuurin aikana, ja siitä tuli jälleen virallinen juhlapäivä vasta vuonna 1980, kun Generalitat oli jo palautettu. Se selittää, miksi muistomerkki on niin myöhäinen: neljäkymmentä vuotta tämä oli salaisen muistamisen paikka, jonne kukkia jätettiin öisin.
Lähes kaikki kansat juhlivat voittoa. Katalonia muistaa antautumista, ja tekee sen tarkoituksella: päivä valittiin, jotta sitä ei unohdettaisi. Olipa kantasi asiaan mikä tahansa, sen ymmärtäminen selittää aika paljon siitä, mitä kaupungissa näet ja kuulet.
Älä ohita
Ikuinen liekki
Sytytetty vuonna 2001. Se palaa kaarevalla teräksisellä tulimaljalla tarkoituksella paljaalla aukiolla.
Frederic Solerin säe
”Tänne ei haudata yhtään petturia”, kaiverrettu jalustaan silmien korkeudelle.
Nimen mulperipuut
Puita silkkiäistoukkien kasvattamiseen. Puutarhan nimi kansallisen surun paikalle.
Tappion juhla
11. syyskuuta muistetaan antautumista, ei voittoa. Valinta oli tarkoituksellinen.
Miten se sopii Barcelonan-vierailuusi
Se on aivan Santa Maria del Mar -kirkon kyljessä. Sen näkee viidessä minuutissa eikä se maksa mitään, mutta se kannattaa katsoa historia mielessä, koska ilman sitä se on kirjaimellisesti tyhjä aukio ja soihtu.
Pakollinen täydennys on kolmen minuutin päässä: El Born Centre de Cultura i Memòria, jossa on säilytetty kaivettuina sen kaupunginosan kadut ja talot, jonka Bourbonien joukot hävittivät piirityksen jälkeen. Siellä näet konkreettisesti sen, mitä täällä vain muistetaan.
Jos matkustat 11. syyskuuta, ota huomioon, että koko kaupungin rytmi muuttuu: kukkatervehdyksiä, valtavia mielenosoituksia ja museoita poikkeavin aukioloajoin. Se on kiehtova päivä olla Barcelonassa ja huono päivä yrittää tavallista turistikierrosta.
Usein kysytyt kysymykset
Miksi sen nimi on ”de les Moreres”?
Puiden takia. Täällä kasvoi mulperipuita, niitä leveälehtisiä puita, joiden lehdillä silkkiäistoukat ruokittiin, ja niistä tämä kolkka sai nimensä. Vaatimaton, melkein puutarhamainen nimi, jonka aika muutti koko Barcelonan juhlallisimpien paikkojen nimeksi. On vaikea kuvitella, että jokin niin arkinen antoi nimen paikalle, jolla on niin paljon painoa.
Miksi 11. syyskuuta on kansallispäivä?
Koska Katalonia teki jotain ennenkuulumatonta: lähes kaikki kansakunnat juhlivat voittoa, ja tämä valitsi juhlapäiväkseen tappion päivän, jotta sitä ei koskaan unohdettaisi. Franco kielsi muistopäivän diktatuurinsa aikana, ja se palasi viralliseksi vasta vuonna 1980, kun Generalitat oli jo palautettu. Siitä sen voima: siinä ei muisteta voittoa vaan vastarintaa.
