Sen perusti Alfonso IX vuonna 1218, ja se on Espanjan vanhin yhä toimiva yliopisto ja yksi maailman vanhimmista. Sisään astuessa vaikutuksen eivät kuitenkaan tee vuosiluvut vaan kivinen luentosali, jossa on karkeasta puusta tehdyt pitkät selkänojattomat penkit, joita opiskelijasukupolvet ovat kuluttaneet tehdessään muistiinpanoja polviensa päällä. Se on Fray Luis de León -luentosali, ja se on täsmälleen ennallaan.
”Eilen sanoimme”
Tässä salissa opetti teologi ja runoilija Fray Luis de León, kunnes inkvisitio vangitsi hänet lähes viideksi vuodeksi, koska hän oli kääntänyt Korkean veisun kastiliaksi, mikä oli tuolloin kiellettyä. Kun hänet vapautettiin syytteistä ja hän palasi tähän samaan saliin, perimätiedon mukaan hän aloitti luentonsa kahdella sanalla: ”Eilen sanoimme”.
Lause on luultavasti keksitty eikä esiinny aikalaislähteissä, mutta siitä on tullut yliopiston tunnuslause, ja se tiivistää melko hyvin sen, mitä instituutio haluaa sanoa itsestään: jatkuvuus katkoksista huolimatta.
Sali on täysin askeettinen: selkänojattomat puupenkit, korotettu opettajanpöntö ja puukatto. Minkäänlaista koristelua ei ole. Juuri pelkistyneisyys tekee siitä vaikuttavan, koska se tekee selväksi, että tärkeä tapahtui ilmassa eikä seinillä.
Salamancan koulukunta ja kirjasto
1500-luvulla joukko tämän yliopiston teologeja ja juristeja – Francisco de Vitoria, Domingo de Soto, Francisco Suárez – muotoili täällä ajatuksia, joista nykyaikainen kansainvälinen oikeus sai alkunsa: että kaikilla kansoilla on oikeuksia uskonnostaan riippumatta, että sota tarvitsee oikeutetun syyn ja ettei mikään valta voi ottaa omakseen asuttuja maita pelkästään siksi, että on löytänyt ne.
Nämä teesit esitettiin keskellä Amerikan valloitusta koskevaa väittelyä, ja niillä oli todellisia oikeudellisia seurauksia. Se on luultavasti tärkein henkinen panos, joka on lähtöisin espanjalaisesta yliopistosta, ja se syntyi näissä saleissa.
Vierailuun kuuluu myös Vanha kirjasto, jota katsotaan ovelta pääsemättä sisään: lattiasta kattoon ulottuvat puuhyllyt, noin neljäkymmentätuhatta vanhaa nidettä ja vaikuttava tunnelma. Lisäksi näet klaustrin ja yliopiston portaikon, jonka maallisaiheiset reliefit ovat harvinaisia tällaisessa rakennuksessa.
Älä ohita
Fray Luis de León -luentosali
Pitkät selkänojattomat penkit, sukupolvien kuluttamat. Sali on täsmälleen ennallaan, ilman minkäänlaista koristelua.
Salamancan koulukunta
Vitoria ja Suárez muotoilivat täällä kansainvälisen oikeuden perustan Amerikan valloitusta koskevan väittelyn aikana.
Vanha kirjasto
Noin neljäkymmentätuhatta vanhaa nidettä kattoon ulottuvissa hyllyissä. Sitä katsotaan ovelta, sisään ei mennä.
Punaiset vítores-kirjoitukset
Seinien kirjoituksilla juhlistetaan tohtorinarvoja, ja ne maalattiin härän verellä, johon oli sekoitettu öljyä.
Miten se sopii Salamancan-vierailuusi
Sisään mennään Patio de Escuelas -aukiolta plateresko-julkisivun alta, jossa sammakko on. Pääsylipulla pääset klaustriin, historiallisiin luentosaleihin, kappeliin ja kirjastoon, ja vierailuun kuluu noin neljäkymmentä minuuttia.
Vastapäätä on Escuelas Menores -rakennus, jossa on Salamancan taivas, ja se sisältyy yleensä samaan pääsylippuun. Aivan lähellä ovat Palacio de Anaya ja molemmat katedraalit.
Yksityiskohta, joka näkyy kaikkialla ja joka pitää osata lukea: seiniin maalatut punaiset kirjoitukset, joissa on sana ”Víctor” ja nimikirjaimia. Ne ovat vítores-kirjoituksia, joilla juhlistettiin jonkun saavuttamaa tohtorin arvoa, ja ne maalattiin härän verellä, johon oli sekoitettu öljyä.
Usein kysytyt kysymykset
Onko totta se sanonta, että Salamanca ei anna sitä, mitä luonto ei ole antanut?
Hah, on, ja sanomme sen ylpeinä ja ripauksella piruilua. Latinaksi se kuulostaa pyöreältä: ”Quod natura non dat, Salmantica non praestat”. Se tarkoittaa suunnilleen, että tämä yliopisto opettaa sinulle niin paljon kuin haluat oppia, kaikki maailman tieteet... mutta jos tulet ilman päätä, ei edes Salamanca voi sellaista sinulle antaa. Eli: lahjakkuus pitää tuoda kotoa; muun annamme me. Kahdeksan vuosisataa samaa oppituntia, silmää iskien.
Mihin kastilian kielen ensimmäistä kielioppia tarvittiin?
Tähän liittyy ihana kohtaus. Kerrotaan, että kun teos esiteltiin kuningatar Isabellalle, hän kysyi, mihin ihmeeseen tarvittiin sellaisen kielen järjestämistä, jota kaikki jo puhuivat. Hänelle vastattiin, että kieli on aina ollut imperiumin kumppani: sen vakiinnuttaminen ja opettaminen oli tapa viedä se lujana uusiin maihin, jotka avautuivat meren toisella puolella. Tuo pieni kirja ei ollut oppineiden oikku, se oli valtion työkalu.
Saivatko naiset opiskella tai opettaa siihen aikaan?
Tuskin koskaan, ja siksi tämä tapaus kiehtoo minua. Noin vuodelta 1508 on tieto nuoresta naisesta, Luisa de Medranosta, joka piti luentoja tässä samassa yliopistossa; monien historioitsijoiden mielestä hän oli ensimmäinen nainen, joka opetti eurooppalaisessa yliopistossa. Eräs hovin humanisti kuuli hänen puhuvan ja kirjoitti ihmeissään, kuinka kaunis ja suunnattoman kaunopuheinen hän oli. Loistava poikkeus maailmassa, joka oli täynnä pelkkiä miehiä ja kaapuja.
