Salamanca · Nähtävää

Roomalaisen sillan verraco

Verraco del Puente Romano

Roomalaisen sillan päässä on pahoin kulunut graniittiveistos, joka esittää nelijalkaista eläintä ja on ylivoimaisesti vanhin asia, johon Salamancassa voi koskea. Se on verraco, vettonien esiroomalainen veistos; vettonit olivat kelttiläinen kansa, joka asutti näitä seutuja ennen Rooman tuloa. Se on ollut täällä yli kaksituhatta vuotta.

Mikä verraco on

Verracot ovat eläinhahmoisia graniittiveistoksia, joita vettonit veistivät 300-luvun ja ensimmäisen vuosisadan eaa. välillä. Niitä on Mesetan ylängön länsiosassa, ennen kaikkea Ávilan, Salamancan ja Zamoran maakunnissa. Niitä on satoja, ja tunnetuimmat ovat Guisandon härät.

Ne esittävät härkiä tai sikoja, vaikka kuluminen tekee niiden erottamisen monesti vaikeaksi, ja niiden tehtävästä kiistellään. Hyväksytyimpien olettamusten mukaan ne olivat laidunmaiden rajamerkkejä, hautamuistomerkkejä tai karjan suojelemiseen liittyviä kulttiesineitä. Luultavasti niillä oli useita tehtäviä yhtä aikaa.

Selvää on kuitenkin, että ne olivat tärkeitä: graniitin veistäminen rautakauden työkaluilla vaati huomattavaa vaivaa, eivätkä veistokset ole pieniä. Mikään yhteisö ei käytä tällaista työtä johonkin toissijaiseen.

Lazarillon härkä

Tällä verracolla on lisäksi oma roolinsa espanjalaisessa kirjallisuudessa. Vuonna 1554 julkaistussa anonyymissä romaanissa ”Lazarillo de Tormes”, joka aloitti veijariromaanin lajityypin, päähenkilön ensimmäinen elämänopetus tapahtuu juuri tässä.

Sokea, jota Lázaro palvelee, käskee häntä painamaan korvansa kivihärkää vasten kuullakseen sen sisältä kovan äänen, ja kun poika tekee niin, sokea iskee hänen päänsä veistokseen. Iskun mukana tulee lause, joka tiivistää koko romaanin: sokean apupojan on tiedettävä piirun verran enemmän kuin paholainen.

Kohtaus teki verracosta kirjallisen paikan, ja yhä on niitä, jotka painavat korvansa kiveä vasten. On harvinaista, että kaksituhatta vuotta vanha arkeologinen esine ja 1500-luvun romaani jakavat täsmälleen saman paikan.

Älä ohita

Roomaa vanhempi

Vettonit veistivät sen 300-luvun ja ensimmäisen vuosisadan eaa. välillä. Se on vanhin asia, johon kaupungissa voi koskea.

Kukaan ei tiedä, mihin niitä käytettiin

Laidunmaiden rajamerkkejä, hautamuistomerkkejä tai kulttiesineitä. Luultavasti useita asioita yhtä aikaa.

Tästä alkaa Lazarillo

Sokea iskee pojan pään tähän kiveen ensimmäisen veijariromaanin ensimmäisessä opetuksessa.

Kuluminen on osa teosta

Kaksi vuosituhatta säätä ja tuulta on pyöristänyt veistoksen niin, että eläintä on vaikea tunnistaa.

Miten se sopii Salamancan-vierailuusi

Se on roomalaisen sillan kaupungin puoleisessa päässä, joten kuljet sen ohi, kun laskeudut vanhastakaupungista. Se on viiden minuutin pysähdys matkalla alas joelle.

Järkevä reitti laskeutuu katedraaleilta muuria pitkin ja Huerto de Calixto y Melibea -puutarhan kautta, kulkee Casa Lis -museon ohi, tulee tänne ja ylittää sillan vastarannalle, josta avautuu näkymä kaupunkiin.

Se on ulkona, maksuton ja nähtävissä mihin aikaan tahansa. Kulumista kannattaa pysähtyä katsomaan: kaksi vuosituhatta säätä ja tuulta on pyöristänyt veistoksen niin, että eläimen tunnistaminen vaatii hieman tahtoa, ja juuri tuo kuluneisuus on osa sitä, mitä tänne tullaan katsomaan.

Usein kysytyt kysymykset

Kuka kirjoitti ”Lazarillon”?

Se on yksi kirjallisuutemme suurista arvoituksista: kukaan ei tiedä. Se julkaistiin vuonna 1554 ilman tekijän nimeä, ja syystä, sillä kirja nauroi papeille, aatelisille ja koko yhteiskunnalle. Se otettiin niin pahasti vastaan, että inkvisitio kielsi sen, ja se jouduttiin julkaisemaan uudelleen silvottuna, kokonaisia kohtia sensuroituna. Ja silti siitä tuli ensimmäinen veijariromaani, joka avasi tien kaikille muille. Kaikki alkaa täältä, pojasta ja tästä kivihärästä.

Löydä Salamanca ja kuuntele omaan tahtiin

Koe se paikallisoppaiden kanssa, omaan tahtiin ja offline.

Viavoy-sovellus

Muita paikkoja: Salamanca

Casa de las Conchas

Casa de las Muertes

Casa Lis

Uusi katedraali

Vanha katedraali

Calatravan kollegio