Tapasten syöminen Sevillassa ei ole halpa tapa syödä illallista: se on muoto, jolla on omat sääntönsä, ja useimmat matkailijat rikkovat niitä tietämättään. Syödään seisten. Tilataan vähän monia asioita. Pöytää ei pidetä varattuna kahta tuntia. Ja paikkaa vaihdetaan: koko juju on kiertää kolme tai neljä baaria yhden illan aikana eikä asettua yhteen. Jos lisäksi noudatat ruokailuaikoja – lounas klo 14:00 ja 16:00 välillä, illallinen klo 21:00 alkaen –, koko kaupunki avautuu sinulle. Jos et, päädyt syömään ainoassa paikassa, joka tarjoilee seitsemältä, eikä se ole koskaan se hyvä.
Monissa klassisissa baareissa lasku merkitään liidulla suoraan puiseen tiskiin. Se ei ole turisteille esitettyä kansanperinnettä: niin on aina tehty, ja se toimii yhä.
Sevillalaisen tapaskierroksen neljä sääntöä
Ensimmäinen: baaritiski määrää. Klassisissa paikoissa ei ole liinoitettuja pöytiä, tai jos on, ne ovat muuta varten. Syödään seisten, tiskiin nojaten tai caña, pieni hanaolut, keskellä katua tynnyrin päällä, kyynärpää kyynärpäätä vasten ennen sinua tulleiden kanssa. Se ei ole siedettävä epämukavuus, se on koko ajatus.
Toinen: tilataan lyhyinä kierroksina. Yksi tai kaksi tapasta, caña, ja sitten päätetään, mitä tulee seuraavaksi. Kahdeksan asian tilaaminen kerralla paljastaa muualta tulleen, ja sitä paitsi kaikki jäähtyy.
Kolmas: baaria vaihdetaan. Jokaisessa baarissa on kaksi tai kolme asiaa, jotka se tekee paremmin kuin kukaan muu, ja loput se tekee kelvollisesti. Tapaskierros tarkoittaa noiden kahden tai kolmen asian ketjuttamista paikasta toiseen.
Neljäs: tapan, puolikkaan annoksen (media ración) ja kokonaisen annoksen (ración) välillä on todellinen ero, eikä se koske vain kokoa vaan myös hintaa suupalaa kohden. Jos olette kaksi, tapaksia; jos olette neljä, puolikkaat annokset tulevat edullisemmiksi ja jaetaan riitelemättä.
Kolmio, jossa on kaupungin tihein hyvien baarien määrä neliömetriä kohden.
Tämä on klassinen tapasalue, ja siinä on logistinen etu: baarit ovat niin lähellä toisiaan, että ehdit neljään puolessatoista tunnissa ilman taksia. Plaza del Salvador -aukio ja Plaza de la Alfalfa -aukio toimivat kahtena napana, ja niiden välissä on kujien parvi täynnä kaikenlaisia baareja.
Alfalfan nimi paljastaa, mitä se oli: täällä myytiin muslimiaikana ja vuosisatoja sen jälkeen sinimailasta ja rehua eläimille. Se oli suuk, elintarviketori ja jopa aukio, jolla myytiin sunnuntaisin lintuja. Tämä kaupungin kolkka on ollut kaupankäynnin ja hälinän paikka yli tuhat vuotta lähes taukoamatta. Myytävä tavara vaihtuu, melu ei.
1
El Rinconcillo
📍 Calle Gerona, 40
Avattu vuonna 1670: se on Sevillan vanhin yhä toimiva taverna, ja se on tarjoillut yli kolme ja puoli vuosisataa. Tumma mahonkitiski, vanhat katot, kaakeleita joka puolella ja roikkuvia kinkkuja. Ruoka, jota et voi ohittaa, on espinacas con garbanzos eli pinaattia ja kikherneitä, arabialaista alkuperää oleva vaatimaton, mieto ja mausteinen resepti, joka on talon tähtitapas. Sen ja pienen ibérico-kinkkuannoksen kanssa syöt erinomaisesti. Täällä lasku merkitään yhä liidulla tiskiin.
Yksi keskustan vilkkaimmista baareista ja niitä, jotka parhaiten tiivistävät koko muodon: pieni, äänekäs, ja ihmiset tulvivat aukiolle asti. Se toimii erityisen hyvin alkuillasta, kun kaupunginosa alkaa täyttyä ja tiskille vielä pääsee. Se on hyvä paikka aloittaa reitti, koska täältä kaikki muu on alle viiden minuutin kävelymatkan päässä.
Se ei ole tapasbaari vaan pakollinen makea pysähdys, ja se on ollut auki vuodesta 1885: kauemmin kuin Eiffel-torni. Sen perusti kondiittorimestari Antonio Hernández, ja nyt sitä pitää jo neljäs sukupolvi. Puiset tiskit, marenkivitriinit ja katossa jugendtyylisiä kipsikoristeita enkelinpäineen. Tilaa yema de San Leandro – keltuaisesta ja sokerista tehtyjä pieniä palloja, puhdasta sevillalaista luostariperinnettä – tai tocino de cielo. Se oli kuninkaallisen hovin hovihankkija, ja se kertoo sen ylpeänä seinällä olevalla kullatulla vaakunalla.
Sevillan kauppakatu par excellence, kävelykatu ilman ainuttakaan autoa, ja sellainen se on ollut niin kauan kuin kaupunki muistaa. Kesällä katso ylös: julkisivulta toiselle kulkee suuria kangasmarkiiseja, jotka jättävät kadun viileään, kultaiseen varjoon. Niitä on pystytetty joka vuosi 1800-luvun puolivälistä lähtien, ja niiden alla käveleminen elokuussa on yksi niistä pienistä viisauksista, joita tällä kaupungilla on kuumuutta vastaan. Sierpes laskee Plaza de la Campana -aukiolle, josta jokainen itseään kunnioittava tapasreitti alkaa.
Juutalaiskorttelin tapakset ovat olleet ruokalistalla tuhat vuotta.
Santa Cruzissa on valittava huolella, koska turistiansoja on tiheämmässä kuin missään muualla kaupungissa. Käytännön sääntö: jos paikan ovella on kuvia annoksista tai muovitettu ruokalista kuudella kielellä, jatka kävelyä.
Kannattaa tietää, mitä syö. Pinaatilla ja kikherneillä sekä ruokosokerisiirapilla valelluilla friteeratuilla munakoisoilla on juurensa maurilaisessa ja sefardijuutalaisessa keittiössä, juuri tässä kaupunginosassa asuneiden muslimien ja juutalaisten keittiössä. Munakoiso liitettiin niin tiiviisti Espanjan juutalaisiin, että se miltei tunnisti heidät. Ja tuo miel de caña ei ole mehiläishunajaa vaan sokeriruokosiirappia, toinen al-Ándalusilta peritty makea. Syöt historiaa sitä huomaamatta.
4
Bodega Santa Cruz ”Las Columnas”
📍 Calle Rodrigo Caro, 1
Yksi kaupungin legendaarisimmista baareista ja äänekkäimmistä. Täällä ei ole liinoitettuja pöytiä: syödään seisten, tiskillä tai caña tynnyrin päällä keskellä katua, sevillalaiset ja vierailijat sekaisin. Tilaa montadito de pringá – cocido-padan haudutettu liha puristettuna lämpimään leipään –, pinaattia ja kikherneitä tai friteerattua munakoisoa ruokosokerisiirapin kanssa. Tilaa vähän monia asioita, jääkylmä caña, ja pysy ulkona seisaallasi: juuri se on koko juju.
Se avattiin vuonna 1870, ja se on yksi Sevillan vanhimmista ja rakastetuimmista tavernoista. Ensimmäisenä sinut tavoittaa kinkun tuoksu: katto on roikkuvien kinkkujen tähtikuvio, joka tuoksuttaa ilmaa marmoritiskin, vanhojen valokuvien ja härkätaistelujulisteiden yllä. Sen juttu on selvä: tapas juuri leikattua ibérico-kinkkua ja hyvin laskettu caña. Katu on nimetty pyhän Teresa Ávilalaisen mukaan, joka perusti lähelle karmeliittaluostarin vuonna 1575 kaupungissa viettämänsä vaikean kauden aikana.
Kivenheiton päässä katedraalista, ja sisällä on arkkitehtoninen yllätys: tilat ovat entisessä 1100-luvun maurilaisessa kylpylässä, ja tähdenmuotoisin kattoikkunoin varustetut holvit tulivat esiin hiljattaisessa restauroinnissa. Ruoka on kelvollista ja juoma hyvää, mutta tänne tullaan ennen kaikkea katon takia. Se on yksi harvoista monumenttialueen paikoista, joissa pysähdys on järkevä muustakin syystä kuin läheisyyden vuoksi.
Turistireittien ulkopuolella: Alameda, Macarena ja Triana
Täällä syövät tapaksia ne, jotka asuvat täällä.
Jos sinulla on enemmän kuin kaksi päivää, tämä osa erottaa turistivierailun hyvästä vierailusta. Keskustan pohjoispuolella Alameda de Hércules ja calle Feria kokoavat yhteen baarit, joissa kaupunki syö tapaksia ilman ohikulkijoita. Joen toisella puolella Trianalla on oma kierroksensa, jossa painottuvat kala ja friteeratut ruoat.
Calle Feria kätkee lisäksi erikoisuuden, joka on kiertotien arvoinen: joka torstaiaamu sen jalkakäytävä peittyy huovilla ja pöydillä, joilla on vanhaa romua, kirjoja, kolikoita ja tauluja. Se on El Jueves, Sevillan vanhin kirpputori: ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on vuodelta 1292, jolloin Sancho IV sääti sen pitämisestä. Seitsemänsataa vuotta viikoittaista kirpputoria, ja se jatkuu yhä.
Alameda puolestaan ei ole mikä tahansa aukio: se perustettiin vuonna 1574, mikä tekee siitä Espanjan vanhimman säilyneen julkisen puutarhan ja puistokadun ja yhden Euroopan vanhimmista. Neljä ja puoli vuosisataa ihmisiä kävelemässä samojen puiden alla, ja nykyään lisäksi kaupungin boheemi sydän.
7
Eslava
📍 Calle Eslava, 3 · San Lorenzon vieressä
Monien mielestä Sevillan parhaat tapakset. Ulkoa se ei näytä miltään erikoiselta, ja siksi siellä on yleensä jono – ennen kaikkea sevillalaisia. Tilaa huevo sobre bizcocho de boletus, keltuainen, joka rikkoutuu kermaisen, ripauksella viiniä maustetun sienikakun päälle ja joka voitti vuosia sitten kaupungin parhaan tapaksen palkinnon. Äläkä lähde ilman hunajaista porsaankylkeä, mehevää ja suussa sulavaa. Jos tiskillä on tilaa, sen parempi; jos ei, odota, sillä se kannattaa.
Perinteinen vermutin ja manzanillan tasca, jonka asiakkaat nojailevat kadulla, koska sisälle ei mahdu kukaan. Se ei ole illallispaikka vaan paikka lasilliselle viiniä ja tapakselle seisaaltaan ennen kuin jatkat matkaa. Se on keskellä calle Feria -katua, joten se sopii erityisen hyvin torstaiaamuun, kun kirpputori valtaa jalkakäytävän.
Trianan kaupunginosabaari par excellence, keskellä vanhojen savenvalajapajojen aluetta. Kaakelit kattoon asti, ikuisuuden talossa olleet tarjoilijat ja lyhyt ruokalista, joka ei ole muuttunut, koska sen ei tarvitse: paahdettuja herkkusieniä, ulkofileen kärkeä, seepiaa. Tänne kaupunginosan asukkaat tulevat, kun eivät halua ajatella. Pöytiä ei varata, ja yleensä joutuu odottamaan hetken seisaallaan.
Ulkoa huomaamaton ja yksi koko El Arenalin parhaista ruokapaikoista, minkä puoli kaupunkia tietää: jono on lähes aina, tai kannattaa varata. Modernin keittiön tapaksia, joissa on ideoita mutta ei liikaa nokkeluutta. Kermainen sieni-juustorisotto on tilaamisen arvoinen toiseenkin kertaan; jos tekee mieli lihaa, hajoamispisteeseen haudutettu porsaan poski tai ankkaconfit. Kolmella tai neljällä tapaksella ja lasillisella valkoviiniä syöt enemmän kuin tarpeeksi.
Aloita kylmästä, kun vielä päätät: maustettuja oliiveja, tapas juuri leikattua ibérico-kinkkua, vähän chicharrones-rapeita. Niiden avulla sinulla on jotain kädessä, kun katsot liitutaulua, sillä hyvissä paikoissa todellinen ruokalista on siinä.
Kaupungin historiallisin ruoka on pinaatti ja kikherneet, maurilaista alkuperää oleva resepti, joka on yhä El Rinconcillon tunnustapas. Sen ja ruokosokerisiirapilla valellun friteeratun munakoison kanssa sinulla on maurilainen akseli kokonaisuudessaan. Jos tilaat lisäksi montadito de pringán, sinulla on kansanomainen akseli: cocido-padan haudutettu liha puristettuna lämpimään leipään, mitä padan tähteillä ennen tehtiin.
Kalassa kaupunki panee maineensa peliin friteeraamisessa. Cazón en adobo (marinoitua koiranhaita), seepiat, sardellit ja puntillitas (pikkuruisia kalmareita) tilataan pieninä annoksina, syödään suoraan rasvasta ja ne eivät siedä odottamista: jos annos saapuu haaleana, jokin on mennyt vikaan. Trianassa se onnistuu parhaiten.
Juotavaksi kolme paikallista vaihtoehtoa, eikä yksikään niistä ole monimutkainen: hyvin laskettu caña, Sanlúcarin manzanilla tai Jerezin fino. Manzanilla hyvin kylmänä ja pienestä lasista sopii parhaiten friteerattujen ruokien ja kinkun kanssa. Kesällä raikas vaihtoehto on rebujito, manzanillaa limonadin kanssa, jota juodaan Feriassa (kaupungin vuotuinen juhla).
Ja jälkiruoka ei ole melkein koskaan baarissa: sitä lähdetään hakemaan. La Campanan yemas de San Leandro ja tocino de cielo ovat klassinen tapa päättää ilta, ja ne ovat matkan varrella melkein minne tahansa.
Usein kysytyt kysymykset
Mihin aikaan Sevillassa syödään tapaksia?
Lounas tarjoillaan klo 14:00 ja 16:00 välillä ja illallinen klo 21:00 alkaen, ja näistä ajoista pidetään kiinni melko tarkasti. Niiden välillä moni keittiö on kiinni, vaikka baarit tarjoilisivat edelleen juomia ja jotain kylmää. Jos tulet maasta, jossa syödään aikaisemmin, ansaitset varoituksen: illallinen seitsemältä Sevillassa tuomitsee sinut kaupunginosan huonoimpaan paikkaan.
Mikä on Sevillan vanhin taverna?
El Rinconcillo calle Gerona -kadulla, avattu vuonna 1670: yli kolme ja puoli vuosisataa keskeytyksettä tarjoilua. Se on säilyttänyt mahonkitiskinsä, kaakelinsa ja tavan merkitä lasku liidulla tiskiin. Sen tunnustapas on pinaatti ja kikherneet, arabialaista alkuperää oleva resepti, joka on yhä talon tilatuin.
Mitä tapaksia Sevillassa on ehdottomasti maistettava?
Neljä välttämätöntä: pinaatti ja kikherneet, maurilaista juurta; friteeratut munakoisot ruokosokerisiirapin kanssa, joka on sokeriruokosiirappia eikä mehiläishunajaa; montadito de pringá, cocido-padan haudutettu liha puristettuna lämpimään leipään; ja friteerattu kala – cazón en adobo, seepiat, puntillitas –, johon kaupunki panee maineensa. Jälkiruoaksi yemas de San Leandro.
Syökö keskustassa vai kaupunginosissa paremmin?
Kaupunginosissa, lähes aina. Keskustaan ja Santa Cruziin keskittyy kaupungin suurin turistiansojen tiheys, vaikka siellä on myös joitakin parhaista klassisista baareista. Alameda de Hércules -puistokadulla, calle Feria -kadulla ja Trianassa on vähemmän ohikulkijoita ja parempi hinta-laatusuhde. Käytännön sääntö: jos ovella on kuvia annoksista, jatka kävelyä.
Mitä tapasten kanssa juodaan?
Hyvin laskettu caña, Sanlúcarin manzanilla tai Jerezin fino. Manzanilla hyvin kylmänä ja pienestä lasista sopii parhaiten friteerattujen ruokien ja kinkun kanssa. Kesällä ja Feriassa juodaan rebujitoa, joka on manzanillaa limonadin kanssa. Punaviiniä tilataan vähemmän ja lähes koskaan friteeratun kalan kanssa.
Pitääkö tapaskierrokselle varata?
Käytännössä ei koskaan: muoto perustuu tiskiin ja saapumisjärjestykseen. Selvä poikkeus on La Brunilda El Arenalissa, jonne kannattaa varata tai alistua jonoon. Eslavaan ja Las Golondrinasiin ei myöskään voi varata, joten strategia on mennä aikaisin tai odottaa seisten, mikä kuuluu asiaan.
Käytännön tietoa
RuokailuajatLounas klo 14:00 ja 16:00 välillä, illallinen klo 21:00 alkaen. Näiden aikojen ulkopuolella moni keittiö on kiinni.
MuotoSeisten tiskillä. Tapas kahdelle, media ración neljälle.
Mitä maksaaKolmella tai neljällä tapaksella ja kahdella cañalla syöt enemmän kuin tarpeeksi henkeä kohden missä tahansa klassisessa baarissa.
VarausVain La Brunildaan. Muualla palvellaan saapumisjärjestyksessä.
AlueetKeskusta (Alfalfa-Salvador-Sierpes), Santa Cruz, Alameda ja calle Feria, Triana ja El Arenal.
Viavoyn kanssaReitti ”Tapas keskellä: Sierpes, Pelastaja ja Alfalfa” ketjuttaa baarit ja niiden väliin jäävät monumentit.
🎧 Viavoyn kanssa
Kävele Seville ja kuuntele omaan tahtiin
Lataa Viavoy ja kävele Seville offline-tilassa, milloin haluat.
alk, 2,99 €· kertamaksu
City Pass · 9,99 €3 päivää, kaikki kierrokset: Seville