Zaragozassa sitä kutsutaan kolmanneksi katedraaliksi, eikä se ole hellä liioittelu: kokonsa, laatunsa ja sisältämänsä puolesta tämä El Gancho -kaupunginosan kirkko on samaa tasoa kuin Pilar ja La Seo. Sen kahdeksankulmainen tiilinen mudéjar-torni on maailmanperintökohde, ja sisällä on pääalttaritaulu, joka kuuluu Espanjan renessanssin parhaisiin.
Minareettitorni esikaupungissa
Torni on 1300-luvulta, kahdeksankulmainen ja tiilinen, ja koko varren peittää ulkonemiksi ladottu geometrinen koristelu. Sisältä se koostuu kahdesta sisäkkäisestä rungosta, joiden välissä kulkevat portaat. Tämä rakenne – torni tornin sisällä – on peräisin suoraan almohadien minareeteista.
Se on aragonialaisen mudéjar-tyylin huippuja, ja tyyli on kokonaisuutena julistettu maailmanperinnöksi. Merkillepantavaa on sen sijainti: ei kuninkaallisen tai aatelisen suojelijan kirkossa, vaan käsityöläisten esikaupungin kirkossa, roomalaisen muurin ulkopuolella.
Se tarkoittaa, että sen rakensi seurakunta ilman suuria tuloja, halvimmasta saatavilla olevasta aineesta ja paikallisella työvoimalla, joka jatkoi al-Andalusin perinnettä. Aragonialainen mudéjar on pitkälti poikkeuksellisen laadukasta arkkitehtuuria vaatimattomalla budjetilla.
Damián Formentin alttaritaulu
Pääalttaritaulu on Damián Formentin, Aragonian renessanssin tärkeimmän kuvanveistäjän, teos, ja se veistettiin maalatusta puusta 1500-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Se täyttää koko kuoripään, ja Neitsyen ja pyhän Paavalin elämän kohtaukset on aseteltu pystyosastoihin ja kerroksiin.
Forment työskenteli myös Pilarin pääalttaritaulun ja Huescan katedraalin alttaritaulun parissa, ja hänen tyylissään goottilainen pystyosastojen ja katosten rakenne yhdistyy jo täysin renessanssihenkisiin hahmoihin, joiden anatomia ja liike ovat italialaisia. Juuri tämän risteyksen näkeminen yhdessä teoksessa tekee siitä kiinnostavan.
Muualla sisätiloissa on säilynyt flaamilaisia kuvakudoksia, eri aikakausien sivukappeleita ja paikoin mudéjar-tyylinen puukatto. Kirkko on paljon rikkaampi kuin sen sijainti kansanomaisessa kaupunginosassa antaisi olettaa.
Älä ohita
Kolmas katedraali
Kooltaan ja laadultaan samaa tasoa kuin Pilar ja La Seo, vaikka se on käsityöläisten esikaupungin kirkko.
Torni tornin sisällä
Kaksi sisäkkäistä kahdeksankulmaista runkoa ja niiden välissä portaat, almohadien minareeteilta peritty rakenne.
Formentin alttaritaulu
Goottilainen pystyosastojen ja katosten rakenne ja jo renessanssihenkiset hahmot. Kaksi kieltä risteää yhdessä teoksessa.
Laatua vaatimattomalla budjetilla
Sen rakensi seurakunta ilman suuria tuloja, tiilestä ja paikallisella työvoimalla, joka jatkoi al-Andalusin perinnettä.
Miten se sopii Zaragozan-käyntiisi
Kirkko on El Gancho -kaupunginosassa vanhankaupungin länsipuolella, kymmenen minuutin päässä Plaza del Pilar -aukiolta ja lähellä Mercado Central -kauppahallia. Kaupunginosa on kansanomainen ja hyvin monikulttuurinen, ja turisteja siellä näkyy hyvin vähän.
Aukioloajat ovat rajoitetut ja riippuvat jumalanpalveluksista, joten ne kannattaa tarkistaa ennen lähtöä: kirkko on helposti suljettu. Tornin näkee kadulta mihin aikaan tahansa, ja sen ympäri kannattaa kiertää.
Vanhankaupungin vastakkaisessa päässä olevan Magdalena -kirkon kanssa se muodostaa kaupungin kahden mudéjar-tornin parin, jota ei pidä jättää väliin. Vain San Pablo -kirkon torni on maailmanperintökohde, ja kumpikin jää melko huomaamatta.
Usein kysytyt kysymykset
Kuka oli tuo alttaritaulun Damián Forment?
Aikansa kuvanveiston suuri nimi näillä seuduilla. Valencialaissyntyinen Damián Forment menestyi 1500-luvun alun Aragoniassa ja jätti jälkeensä alttaritauluja, jotka ovat todellisia veistettyjen hahmojen vuoria. Jos tämä tekee sinuun vaikutuksen, muista, että hänen käsialaansa ovat myös Pilarin basilikan suuret alabasterialttaritaulut aivan vieressä ja Huescan katedraalin alttaritaulu, puhumattakaan hänen työstään Pobletin luostarissa. Taiteilija, joka työsti alabasteria ja puuta kuin vahaa. Hänen työnsä tässä kaupunginosassa on valtava ylellisyys.
Mistä lähtien se on ollut maailmanperintökohde?
Jo muutaman vuosikymmenen, eikä se ole yksin. Unesco julisti Aragonian mudéjar-arkkitehtuurin maailmanperinnöksi vuonna 1986, aluksi Teruelin muistomerkit, ja vuonna 2001 se laajensi luetteloa Zaragozaan: tähän San Pablon torniin, La Seon risteystorniin ja parroquietaan, jotka näit kierroksen alussa, sekä Aljaferían palatsiin. Se ei siis ole irrallinen helmi, vaan osa koko Aragoniaan levittäytyvää aarretta, jonka koko maailma tunnustaa. Ja sen löydät, kas kummaa, vaatimattomimmasta kaupunginosasta.
Miten vaatimaton kaupunginosa pystyi rakentamaan sellaisen tornin?
Siinä on tarinan juju. Tämä muurien ulkopuolinen esikaupunki täyttyi käsityöläisistä ja vilkkaasta torista, ja kaikki tuo ahkera väki, killoihinsa järjestäytyneenä, oli paljon vauraampaa kuin miltä näytti. Seurakunta kasvoi heidän mukanaan ja vuosisata vuosisadalta valutti rahaa kirkkoonsa: torniin, alttaritauluun, kuvakudoksiin. Siksi köyhä kaupunginosa päätyi ”katedraaliin”, jota keskustakin kadehtisi. Sitä ei maksanut kuningas eikä piispa: sen maksoi pala palalta kokonainen kiireisten käsien kaupunginosa.
