Mercado Central
Toimii yhä kauppahallina: lähes kolmesataa myyntikojua ja iloista hälinää joka päivä. Nouse portaille ja katso julkisivua tietäen, mitä nämä seinät näkivät 25. toukokuuta 1938 keskellä aamupäivää.

Viimeinen suuri tasavaltalainen kaupunki, joka kaatui, pommitus, joka salattiin vuosikymmeniksi, ja englantilainen laiva, joka pelasti 2638 ihmistä. Kahden tunnin reitti, jonka tuskin kukaan kulkee.
🎧 Reitillä Explanada, satama ja PostiguetAlicante oli tasavallan viimeinen suuri kaupunki, joka kaatui, maaliskuussa 1939, ja siksi siitä tuli paikka, johon kaikki pakenevat kerääntyivät. Sen kaupunkikeskustassa on neljä tuon historian näyttämöä, joiden ohi kuljetaan nykyään päivittäin kenenkään katsomatta: kauppahalli, aukio, härkätaisteluareena ja laituri.
Sinä päivänä keskellä aamupäivää Aviación Legionarian italialaiset pommikoneet, jotka Mussolini oli asettanut Francon käyttöön, nousivat tukikohdistaan Mallorcalta, ylittivät meren ja pudottivat pomminsa Alicanten keskustaan. Ne tulivat yllättäen, eikä hälytystä ehditty juuri antaa.
Ne osuivat Mercado Central -kauppahalliin, joka oli täynnä ostoksilla olevia ihmisiä, sekä vihannestoriin viereisellä Plaza de Balmes -aukiolla. Tuloksena oli verilöyly: yli kolmesataa kuollutta, joukossa kymmenen lasta, ja lähes tuhat haavoittunutta.
Se on yksi koko Espanjan sisällissodan verisimmistä siviiliväestöön kohdistuneista pommituksista, ja silti se tuskin mainitaan sodan yleisessä kertomuksessa. Diktatuuri esitti sen vuosikymmenten ajan onnettomuutena, ja tuo salailu selittää, miksi se puuttuu yhteisestä muistista.
Tunnustus tuli hyvin myöhään: aukio sai uuden nimen vuonna 2010, niin että päivämäärä on kirjattu siihen, ja vuonna 2013, seitsemänkymmentäviisi vuotta tapahtuneen jälkeen, maahan asetettiin muistomerkki. Joka 25. toukokuuta asukkaat kokoontuvat sinne.
Toimii yhä kauppahallina: lähes kolmesataa myyntikojua ja iloista hälinää joka päivä. Nouse portaille ja katso julkisivua tietäen, mitä nämä seinät näkivät 25. toukokuuta 1938 keskellä aamupäivää.
Ennen aukion nimi oli Plaza de Balmes, ja täällä oli vihannestori. Muistomerkki on maassa: sen tekivät Elena Albajar ja Ruth Céspedes, ja se asetettiin paikalleen vuonna 2013. Laske katseesi, kun kuljet aukion poikki.
Lataa sovellus ja löydä Alicante offline-tilassa, milloin haluat. Kävele reitti Explanada, satama ja Postiguet paikallinen opas korvassasi.
Lue lisää Viavoysta →Kun muu Espanja oli jo miehitetty, Alicante piti yhä puoliaan, ja sen satamaan juoksivat kaikki pakenevat. He tulivat puolesta Espanjasta pelkät vaatteet päällään, lapset sylissä, toivoen pääsevänsä laivaan ennen kuin joukot saapuisivat.
Mutta laivoja ei tullut. Tuhannet ihmiset tungeksivat laitureilla päiväkausia syömättä ja nukkumatta, horisonttiin tuijottaen. 28. maaliskuuta yksi ilmestyi: Stanbrook, vanha brittiläinen hiililaiva, jonka kapteeni, walesiläinen Archibald Dickson, päätti uhmata käskyjä ja ottaa kyytiin niin monta ihmistä kuin laivaan mahtui.
Se lähti samana yönä 2638 ihmistä lastinaan, ahdettuina hiiliruumaa myöten, ja laiva oli niin syvällä vedessä, että se näytti uppoavan. Se oli viimeinen, joka pääsi lähtemään. Se saapui Oraniin, silloin ranskalaiseen Algeriaan, missä viranomaiset pitivät matkustajia lähes kuukauden ahtaasti laivassa päästämättä heitä maihin.
Dickson kuoli kuukausia myöhemmin, kun hänen laivansa torpedoitiin koko miehistöineen. Kun tieto saapui maanpakolaisten leireille, pakolaiset, jotka hän oli pelastanut, pitivät hänen muistolleen hiljaisen minuutin.
Nykyään se on käytössä oleva satama-alue, jossa on muistomerkki, jonka pystyttäminen kesti vuosikymmeniä. Näkyvissä on pätkä tyyntä vettä: sen kiinnostavuus on juuri tuossa ristiriidassa.
Maihin jääneet, kymmenet tuhannet, vangittiin ja ahdettiin mihin tahansa vapaana olevaan paikkaan. Härkätaisteluareena toimi keskitysleirinä pitkälle vuoteen 1939, samoin San Fernando -linna Tossal-vuoren laella.
Surullisenkuuluisin oli kaupungin laitamille hätäisesti perustettu leiri mantelipuiden alla, jossa tuhannet ihmiset näkivät nälkää ja janoa taivasalla viikkokausia. Se jäi elämään kirjallisuuteen Max Aubin ansiosta: hän omisti sille romaanin, jonka nimi on juuri Campo de los almendros.
Urheilu- ja muistomerkkikohteiden käyttö joukkovankiloina ei ollut vain Alicanten ilmiö, mutta täällä vankeja oli erityisen tiheässä, koska kaupunki oli viimeinen vastarinnan paikka ja kaikkien pakenevien määränpää.
Koko reitin – Mercado Central -kauppahalli, Plaza del 25 de Mayo -aukio, härkätaisteluareena, sataman laiturit ja halutessasi San Fernando -linna – kävelet noin kahdessa tunnissa, eikä se maksa mitään.
Yksi Valencian alueen vanhimmista yhä pystyssä olevista härkätaisteluareenoista, avattiin uudelleen vuonna 1888 Lagartijon ja Guerritan kanssa. Ja keskitysleiri vuonna 1939. Se, että juhlaa varten suunniteltu paikka päätyi voitettujen vankilaksi, kertoo paljon noista vuosista.
Aviación Legionarian italialaiset pommikoneet, joiden tukikohta oli Mallorcalla, hyökkäsivät yllättäen kaupungin keskustaan keskellä aamupäivää ja osuivat Mercado Central -kauppahalliin ja läheiseen vihannestoriin. Yli kolmesataa ihmistä kuoli, joukossa kymmenen lasta, ja lähes tuhat haavoittui. Se oli yksi sodan verisimmistä siviileihin kohdistuneista pommituksista.
Koska sen mittakaava on verrattavissa Guernican pommitukseen, mutta sen kaiku jäi lähes olemattomaksi. Diktatuuri esitti sen vuosikymmenten ajan pelkkänä onnettomuutena, ja tuo salailu selittää, miksi se tuskin mainitaan sodan yleisessä kertomuksessa. Muistomerkki asetettiin vuonna 2013, seitsemänkymmentäviisi vuotta myöhemmin.
Vanha brittiläinen hiililaiva, jonka kapteeni, walesiläinen Archibald Dickson, päätti uhmata käskyjä ja ottaa Alicanten satamasta kyytiin niin monta ihmistä kuin laivaan mahtui. Se lähti 28. maaliskuuta 1939 yöllä 2638 ihmistä lastinaan, ahdettuina hiiliruumaa myöten. Se oli viimeinen laiva, joka pääsi lähtemään.
Hän kuoli kuukausia myöhemmin, kun sukellusvene upotti hänen laivansa koko miehistöineen. Kun tieto saapui maanpakolaisten leireille Pohjois-Afrikkaan, pakolaiset, jotka hän oli pelastanut, pitivät hänen muistolleen hiljaisen minuutin.
Kaupungin laitamille hätäisesti perustettu vankileiri mantelipuiden alla, jossa tuhannet Alicanten kukistumisen jälkeen vangitut ihmiset näkivät nälkää ja janoa taivasalla viikkokausia. Se jäi elämään kirjallisuuteen Max Aubin ansiosta: hän omisti sille romaanin, jonka nimi on juuri tämä.
Noin kaksi tuntia jalan, kaikki keskustassa eikä maksa mitään: Mercado Central -kauppahalli, Plaza del 25 de Mayo -aukio, härkätaisteluareena ja sataman laiturit. Jos haluat täydentää reittiä, myös San Fernando -linna Tossal-vuorella toimi keskitysleirinä, ja sinne on puolen tunnin kävelymatka.
Lataa Viavoy ja kävele Alicante offline-tilassa, milloin haluat.

Jatka lukemista



