Pradon museo on Espanjan suurin taidemuseo ja yksi maailman tärkeimmistä: saman katon alle on koottu eurooppalaisen maalaustaiteen paras kokoelma, jossa on Velázquezin, Goyan, El Grecon, Tizianin ja Boschin teoksia. Se sijaitsee uusklassisessa rakennuksessa Paseo del Prado -bulevardilla, Madridin niin sanotun ”taiteen kolmion” sydämessä, ja se on jokaisen Madridin-matkan ehdoton käyntikohde. Se ei syntynyt tauluja ostamalla, vaan siitä, mitä Espanjan kuninkaat keräsivät vuosisatojen ajan, ja juuri se tekee siitä erilaisen kuin mikään muu museo maapallolla.
Hieman historiaa
Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Juan de Villanueva Kaarle III:n tilauksesta, mutta sitä ei rakennettu taidemuseoksi: alkuperäinen ajatus oli sijoittaa sinne luonnonhistoriallinen kabinetti osana suurta valistuksen ajan suunnitelmaa, jonka tarkoitus oli täyttää Paseo del Prado -bulevardi tieteellä, puutarhoilla ja suihkulähteillä. Napoleonin sodat jättivät sen huonoon kuntoon – ranskalaiset joukot käyttivät sitä jopa kasarmina ja sulattivat katon lyijyn luodeiksi –, ja vasta Ferdinand VII:n hallituskaudella se sai lopullisen käyttötarkoituksensa.
Prado avattiin museona marraskuussa 1819, ja alussa se oli vaatimaton: seinille ripustettiin vain muutama sata taulua, ja pääsy oli hyvin rajoitettua. Kesti vuosikymmeniä, ennen kuin siitä tuli nykyinen suuri, kaikille avoin museo. Toisin kuin muut suuret taidemuseot, se ei syntynyt teoksia ostamalla vaan Espanjan monarkian vuosisatojen aikana kokoamista kokoelmista: siksi sen espanjalaiselle, flaamilaiselle ja italialaiselle maalaustaiteelle ei löydy vertaista mistään muualta.
Vähän tunnettu episodi: sisällissodan aikana arvokkaimmat teokset vietiin pommituksilta suojaan kuorma-autoilla pois Madridista, ja ne matkasivat halki puolen Euroopan aina Geneveen asti. ”Las Meninas” ylitti Espanjan rullalle käärittynä äärimmäisen huolellisesti. Se, mikä nykyään riippuu seinällä niin rauhallisena, pakeni alle sata vuotta sitten sotaa pitkin maanteitä.
Museo on kasvanut paljon sen jälkeen. Rafael Moneon laajennus, joka vihittiin käyttöön vuonna 2007, liitti museoon Los Jerónimos -luostarin ristikäytävän ja toi lisää saleja vaihtuville näyttelyille; ja vuodesta 2021 kokonaisuus on kuulunut ”Valon maisemaan”, Madridin ensimmäiseen kulttuurimaisemaan, jonka Unesco on nimennyt maailmanperintökohteeksi.
Mitä nähdä Pradon museossa
Kokoelma on niin valtava, että sisään kannattaa mennä tietäen selvästi, mitä etsit: kaiken näkeminen yhdellä käynnillä on mahdotonta, ja se, joka yrittää, lähtee ulos uupuneena. Nämä ovat teokset, joita lähes kukaan ei halua jättää väliin ja joiden vuoksi kannattaa jonottaa.
Lisää listalle, jos aikaa jää, El Grecon ”Aatelismies käsi rinnallaan”, Goyan ”Kaarle IV:n perhe”, Van der Weydenin ”Ristiltäotto” ja Rubensin ”Kolme Gratiaa”. Äläkä jätä väliin teoksia ”Toukokuun 2. päivä” ja ”Teloitukset toukokuun 3. päivänä”, kahta kangasta, joihin Goya ikuisti vuoden 1808 madridilaisen kansannousun, joka alkoi Cuartel de Monteleón -kasarmilta Malasañassa.
Tieto, joka yllättää monet: saleissa riippuvat teokset ovat vain osa museon aarteista. Tuhannet teokset lepäävät varastoissa tai ovat talletettuina muihin museoihin ja rakennuksiin ympäri Espanjaa – tämä tunnetaan nimellä ”hajautettu Prado”. Voisit palata kymmenen kertaa ja löytää yhä tauluja, joita et ole koskaan ennen nähnyt.
Älä ohita
Velázquezin ”Las Meninas”
Museon kuuluisin teos ja yksi koko maailman maalaustaiteen huipuista.
Goyan mustat maalaukset
Neljätoista synkkää kohtausta, jotka Goya maalasi suoraan oman talonsa seiniin, ilman tilausta ja vain itseään varten.
Boschin ”Maallisten ilojen puutarha”
Pradon arvoituksellisin triptyykki, täynnä mahdottomia yksityiskohtia.
Filip II:n Tizianit
Suuret venetsialaiset kankaat, jotka kokosi italialaiseen maalaustaiteeseen rakastunut kuningas.
Miten käydä siellä stressittä
Yleispääsylippu maksaa noin 15 euroa, ja jokaisen päivän kahtena viimeisenä aukiolotuntina pääsy on ilmainen, mutta silloin jonot ovat pitkiä: jos menet siihen aikaan, ole paikalla puoli tuntia etuajassa. Varaa olennaiseen reilut kaksi tuntia ja kolme tai neljä, jos haluat syventyä. Aukioloajat lyhenevät joinakin juhlapäivinä, joten tarkista aina virallinen verkkosivusto ennen käyntiä.
Käytännön vinkkejä, jotka säästävät aikaa: mene sisään Jerónimos-sisäänkäynnistä, Moneon laajennuksen puolelta, sillä siellä on yleensä lyhyempi jono kuin Velázquez-sisäänkäynnillä; jätä reput ja sateenvarjot säilytykseen, joka on ilmainen; ja aloita pääkerroksesta, jossa on suurin osa Velázquezin teoksista ja flaamilaisesta maalaustaiteesta. Lisäksi on olemassa yhdistelmälippu Paseo del Arte -bulevardin kolmeen museoon, ja se kannattaa, jos aiot käydä niissä kaikissa.
Ennen kuin menet sisään, katso Velázquez-julkisivun suuria pronssiovia: ne ovat suhteellisen uudet, ne vihittiin käyttöön vuonna 2007, ja niihin on kaiverrettu kohtauksia Espanjan taiteen historiasta. Lähes kaikki kulkevat niiden ohi kiireellä vilkaisemattakaan.
Miten se sopii Madridin-vierailuusi
Prado on Paseo del Arte -akselin kärkipiste: tämä kulttuuriakseli laskeutuu Paseo del Prado -bulevardia pitkin, ja sen voi kulkea jalan yhdessä päivässä. Muutaman minuutin päässä ovat Museo Thyssen-Bornemisza, joka täydentää sen, mitä Pradosta puuttuu, ja Reina Sofía -museo, jossa riippuu Picasson ”Guernica”. Vastapäätä on Neptunon suihkulähde, ja ylöspäin noustessa Plaza de Cibeles -aukio ja Palacio de Cibeles -palatsin näköalapaikka.
Museon takana, kadun toisella puolella, avautuu Retiron puisto: Estanque Grande -lampi ja Palacio de Cristal -palatsi ovat paras mahdollinen tauko kahden tunnin maalaustaiteen jälkeen. Ja eteläisen uloskäynnin luona on Cuesta de Moyano -rinne antikvariaattikojuineen, jotka ovat olleet auki joka päivä ympäri vuoden vuodesta 1925.
Jos et halua kiertää sitä omin päin, Viavoyn kävelyreitti ”Taiteen kävelyreitti ja El Retiro” vie sinut koko akselin läpi ja kertoo jokaisen pysähdyksen tarinan omaan tahtiisi paikallisen oppaan äänellä, ilman ryhmää ja ilman verkkoyhteyttä.
Usein kysytyt kysymykset
Olivatko Goyan mustat maalaukset aina tauluja?
Eivät, ja tämä on yksi museon vaikuttavimmista tarinoista. Goya, jo vanha, kuuro ja katkera, maalasi ne suoraan Madridin laitamilla sijainneen talonsa, Quinta del Sordon, seiniin, ilman tilausta ja ilman aikomusta myydä niitä: ne olivat vain häntä itseään varten. Vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen ne irrotettiin seinästä ja siirrettiin kankaalle valtavan huolellisesti, jotta ne voitiin tuoda tänne. Se, minkä näet ripustettuna, oli ensin yksinäisen miehen seiniä.
Mistä lähtien Prado on ollut museo?
Se avasi ovensa marraskuussa 1819, ja alussa se oli vaatimaton: esillä oli vain muutama sata maalausta, ja pääsy oli hyvin rajoitettua. Kesti vuosikymmeniä, ennen kuin siitä tuli se suuri, kaikille avoin museo, joka se on nykyään. Kun menet sisään, ajattele, että olet yli kaksisataa vuotta myöhässä… ja silti sinulla on juuri ja juuri aikaa nähdä kaikki.
Näemmekö vain osan siitä, mitä se kätkee?
Moni lähtee täältä uupuneena siinä uskossa, että on nähnyt kaiken, eikä ole läheskään. Pradolla on tuhansia ja taas tuhansia teoksia, ja saleissa riippuu niistä vain osa; loput lepäävät varastoissa tai ovat hajallaan, lainassa muille museoille ja rakennuksille ympäri Espanjaa – tätä kutsutaan nimellä ”hajautettu Prado”. Voisit palata kymmenen kertaa ja löytää yhä tauluja, joita et ole koskaan nähnyt.
