Hopeisten kaarteiden vuori veden äärellä: keskipäivällä se on valkoinen, auringonlaskun aikaan kultainen ja sateella kuin nestettä. Se avattiin lokakuussa 1997, ja se muutti kriisissä olleen telakkakaupungin kohtalon niin perusteellisesti, että ilmiöllä on oma nimensä kaupunkisuunnittelun oppikirjoissa. Kun Frank Gehry esitteli hankkeen, moni piti sitä järjettömyytenä.
Miten tällainen rakennetaan
Sen pintaa peittävät kolmekymmentäkolmetuhatta titaanilevyä ovat puolen millimetrin paksuisia, ja ne on asennettu kuin suomut, hieman aaltoileviksi, jotta yksikään ei ole täysin tasainen. Juuri tämä yksityiskohta saa pinnan värisemään sen sijaan, että se heijastaisi kuin peili, ja se selittää, miksi rakennus vaihtaa väriä jokaisen ohi kulkevan pilven myötä.
Titaani ei ollut esteettinen vaan taloudellinen valinta: materiaalin hinta laski juuri silloin niin, että siitä tuli kannattava vaihtoehto alun perin suunnitellulle ruostumattomalle teräkselle. Rakennus, joka nykyään on arkkitehtonisen ylellisyyden synonyymi, päällystettiin näin markkinatilaisuuden takia.
Eikä geometriaa olisi voitu pystyttää ilman lentokonesuunnitteluun tehtyä ohjelmistoa. Gehry työskenteli käsin väännetyillä pahvisilla pienoismalleilla, joita oli mahdotonta piirtää tavalliselle pohjapiirrokselle; Ranskassa hävittäjien suunnitteluun kehitetty ohjelmisto muunsi nuo muodot osapiirustuksiksi, joiden mukaan työmiehet saattoivat toteuttaa rakennuksen pala palalta.
Mitä on sisällä ja mitä ulkona
Sisätilat kiertyvät viisikymmentä metriä korkean atriumin ympärille, ja siitä aukeavat salit useaan kerrokseen. Kuuluisin on itäsiiven pitkä sali, noin satakolmekymmentä metriä, jonka on pysyvästi vallannut Richard Serran ”Ajan materia”: ihmistä korkeampia ruostuneen teräksen spiraaleja, joiden sisällä kuljetaan ja joissa niiden välissä kävelemisen ruumiillinen hämmennys on juuri itse teos.
Museon oma kokoelma on suhteellisen vaatimaton ja vaihtuu; museon vahvuus ovat suuret vaihtuvat näyttelyt, ja juuri ne oikeuttavat rakennuksen. Ohjelma kannattaa katsoa ennen lipun ostamista, koska siitä riippuu suuri osa vierailusta.
Ulkona on yhtä paljon kuin sisällä, ja se on ilmaista. Puppy vartioi pääsisäänkäyntiä, Maman seisoo rian (merenlahdeksi levenevä jokisuu) puolella, ja La Salve -sillan alla kohoaa Daniel Burenin punainen kaari. Lisäksi aina välillä japanilaisen taiteilijan Fujiko Nakayan installaatio kietoo rakennuksen juuren paksuun sumuun muutamaksi minuutiksi.
Älä ohita
Puolen millimetrin titaania
Kolmekymmentäkolmetuhatta levyä asennettuina kuin suomut, ei koskaan tasaisiksi. Siksi pinta värisee eikä heijasta.
Hävittäjien suunnitteluohjelmisto
Käsin väännetyt pienoismallit muunnettiin piirustuksiksi lentokonesuunnitteluun tehdyllä ohjelmalla. Ilman sitä rakennusta ei olisi voitu rakentaa.
Ajan materia
Richard Serran terässpiraalien sisällä kuljetaan. Hämmennys, jonka niiden välissä käveleminen herättää, on itse teos.
Fujiko Nakayan sumu
Aina välillä rakennus kietoutuu usvaan muutamaksi minuutiksi. Se ei ole kosteutta: se on installaatio.
Miten se sopii Bilbaon-vierailuusi
Se on Abandoibarrassa, vanhalla, uuteen käyttöön muutetulla satama- ja teollisuusalueella, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Gran Vía -kadulta ja viidentoista minuutin päässä Casco Viejo -vanhakaupungista. Koko rian rantakävely on tasainen ja yhtenäinen, joten tänne pääsee kävellen mistä tahansa keskustasta.
Luonteva reitti jatkuu länteen Abandoibarraa pitkin Euskalduna-palatsille Bilbaon taidemuseon kautta; se on viiden minuutin päässä, ja moni kävijä ohittaa sen tietämättä, mitä menettää. Idässä Zubizuri-silta ylittää joen vastarannalle.
Varaa sisätiloille kaksi ja puoli tuntia, jos näyttelyitä on kaksi. Ja käy ainakin kerran auringonlaskun aikaan, vaikket menisi sisään: silloin titaani tekee sen, mitä sen kuuluu tehdä.
Usein kysytyt kysymykset
Miten näin mahdottomin kaarin varustettu rakennus voidaan rakentaa?
Se on parhaiten varjeltu salaisuus: Gehry ei olisi osannut pystyttää sitä ilman lentokonesuunnitteluun tehtyä ohjelmaa. Sen nimi on CATIA, ja se keksittiin Ranskassa hävittäjälentokoneiden suunnitteluun. Hän teki pienoismallinsa käsin, väännettyinä, lähes mahdottomina, ja sitten tuo ohjelmisto muunsi ne piirustuksiksi, joiden mukaan työmiehet pystyivät rakentamaan levy levyltä. Ilman hävittäjien teknologiaa tämä museo olisi jäänyt rypistyneeksi luonnokseksi hänen pöydälleen.
Mitä en saa jättää näkemättä sisällä?
Jos menet sisään, mene suoraan museon suurimpaan ja pisimpään saliin. Siellä on teos, joka ei mahtuisi lähes mihinkään muualle: Richard Serran ”Ajan materia”. Ne ovat valtavia ruostuneen teräksen spiraaleja, ihmistä korkeampia, ja parasta on, että niiden sisällä kuljetaan: astut noiden kaarevien seinien väliin ja menetät suuntavaistosi. Gehry teki salista tarkoituksella niin pitkän, että ne mahtuisivat sinne. Rakennus ja veistos, tehty toisiaan varten.
Onko totta, että museo välillä puhaltaa sumua?
Et arvaisikaan: se on taideteos. Japanilainen taiteilija Fujiko Nakaya asensi piilotetun järjestelmän, joka aina välillä kietoo rakennuksen juuren paksuun sumuun, joka nousee vedestä. Muutaman minuutin ajan titaani näyttää leijuvan pilvien keskellä kuin usvasta esiin purjehtiva aavelaiva. Jos se osuu kohdallesi, jää paikalle: se on maagisinta, mitä täällä näet, ja moni kulkee ohi tietämättä, mitä on tapahtumassa.
