Seitsemän metriä valkoista siluettia avoimin siivin, pystytettynä kallioiselle niemekkeelle, jossa hiekka loppuu ja jyrkänteet alkavat. Sen teki Néstor Basterretxea vuonna 1980, tälle maalle hyvin raskaina vuosina, ja sen tarkoitus oli selvä: tyyni ele vuoropuhelun puolesta ja väkivaltaa vastaan. Baskiksi sen nimi on Bakearen Usoa.
Veistos, joka syntyi tiettynä hetkenä
Asiayhteys merkitsee enemmän kuin lähes missään muussa kaupungin julkisessa taideteoksessa. Vuosi 1980 oli yksi terrorismin verisimmistä vuosista Baskimaassa, eikä rauhankyyhkyn sijoittaminen rannan näkyvimpään kohtaan ollut koristeellinen ele vaan julkinen kannanotto aikana, jolloin kannanotolla oli hintansa.
Basterretxea ratkaisi tehtävän äärimmilleen pelkistetyllä siluetilla ilman anatomisia yksityiskohtia: polyesterillä päällystettyä terästä, valkoiseksi maalattuna. Muodon pelkistys on tarkoituksellinen: hän haki merkkiä, jonka voi lukea kaukaa ja mistä kulmasta tahansa ja joka on lähempänä julisteen kuin kuvanveiston kieltä.
Teos on vaihtanut paikkaa kaupungin sisällä useita kertoja, aivan kuin sen olisi ollut vaikea löytää paikkaansa. Nykyään se seisoo Sagüésin niemekkeellä, Zurriola-rannan itäpäässä, kohdassa, jossa kaupunki loppuu ja avoin rannikko alkaa.
Basterretxea, joka oli paljon muutakin kuin kuvanveistäjä
Hän kuului sukupolveen, joka vei baskitaiteen kansainväliseen avantgardeen yhdessä Jorge Oteizan ja Eduardo Chillidan kanssa; Chillidan Peine del Viento -veistos on kaupungin vastakkaisessa päässä. Sitä, että San Sebastiánin kaksi tunnetuinta veistosta katsovat toisiaan rannikon vastakkaisista kohdista, ei suunniteltu, mutta se toimii.
Basterretxea teki myös maalauksia, huonekalusuunnittelua ja elokuvia. Vuonna 1968 hän oli toinen ohjaajista dokumenttielokuvassa ”Ama Lur”, Äiti Maa, joka kertoo Baskimaasta. Se kuvattiin ja sai ensi-iltansa keskellä Francon diktatuuria, ja se rahoitettiin kansalaiskeräyksellä, mikä oli ajalle ennenkuulumatonta.
Hänen veistotuotannossaan leikitään lähes aina pelkistetyillä geometrisilla muodoilla ja baskikulttuurin muistilla, ja tämä kyyhky on yksi hänen helpoimmin lähestyttävistä teoksistaan: sen ymmärtämiseen ei tarvita asiayhteyttä, ja juuri se oli tarkoitus.
Älä ohita
1980, ja sillä on väliä
Se pystytettiin yhtenä terrorismin raskaimmista vuosista. Se oli julkinen kannanotto, ei koriste.
Äärimmilleen pelkistetty siluetti
Ei anatomisia yksityiskohtia, polyesterillä päällystettyä terästä. Tavoitteena oli kaukaa luettava merkki, enemmän juliste kuin veistos.
Se on vaihtanut paikkaa useita kertoja
Sitä on siirrelty kaupungin eri kohtiin ennen kuin se asettui Sagüésin niemekkeelle.
Basterretxea teki elokuvia
Hän oli vuonna 1968 toinen ohjaajista dokumenttielokuvassa ”Ama Lur”, joka kertoo Baskimaasta ja rahoitettiin kansalaiskeräyksellä keskellä Francon diktatuuria.
Miten se sopii San Sebastiánin-vierailuusi
Se on Zurriolan rantabulevardin päässä Grosin kaupunginosassa, viidentoista minuutin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista sillan yli. Se on luonteva päätepiste kävelylle tuota rantaa pitkin, kun tulet Kursaalista.
Täältä alkaa polku, joka nousee Ulía-vuorelle. Siellä kulkee paljon vähemmän väkeä kuin Urgull-vuorella, ja rannikkopolut johtavat Pasaiaan asti. Jos suunnitelmaasi kuuluu kävelyä, tämä on lähtöpiste.
Paikkaan on vapaa pääsy mihin aikaan tahansa, ja se toimii erityisen hyvin aallokon aikaan, kun aallot murtuvat alapuolen kallioihin. Se on kymmenen minuutin pysähdys pidemmän kävelyn varrella, ei määränpää sinänsä.
Usein kysytyt kysymykset
Kuka Néstor Basterretxea oli?
Yksi 1900-luvun baskilaisen kuvanveiston suurista, samaa ryhmää kuin Jorge Oteiza ja Eduardo Chillida, ne nimet, jotka veivät baskitaiteen maailman avantgardeen. Mutta Basterretxea oli paljon muutakin kuin kuvanveistäjä: hän maalasi, suunnitteli huonekaluja ja teki jopa elokuvia. Vuonna 1968 hän oli toinen ohjaajista dokumenttielokuvassa ”Ama Lur”, Äiti Maa, joka kertoo Baskimaasta ja liikutti kokonaista sukupolvea. Kokonaisvaltainen taiteilija, joka oli sitoutunut kotiseutuunsa viimeiseen päivään asti. Siksi hänen kyyhkysensä ei ole koriste: se on kannanotto.
Onko se kaupungin kuuluisin veistos?
Baskiksi sen nimi on Bakearen Usoa, rauhankyyhky, mutta se ei ole Donostian ainoa kuuluisa veistos. Aivan kaupungin toisessa päässä, siellä missä Ondarreta-ranta loppuu Igueldo-vuoren juurella, on Eduardo Chillidan Peine del Viento -veistos: kolme kallioihin ankkuroitua teräskättä, joihin meri iskee raivolla. Näiden kahden välissä, päästä päähän, kaupunki on kuin taiteen ja Biskajanlahden syleilyssä. Jos sinulla jää aikaa, käy katsomassa sitä: se on puhdasta taikaa.
