Valkoinen kylä kalkittuine pikku taloineen, joiden seiniltä valuu bougainvilleaa, ja kiinni siinä rivi jahteja, jotka ovat arvokkaampia kuin moni rakennus. On vaikea uskoa, että kaikki tämä syntyi tyhjästä: vuoteen 1970 asti täällä ei ollut muuta kuin rantaa ja ruovikkoa.
Tekaistu andalusialaiskylä, rakennettu tarkoituksella
Sen rakennutti José Banús Masdeu, katalonialainen rakennuttaja, joka oli rikastunut rakentamalla kokonaisia työläisten asuinalueita sodanjälkeiseen Madridiin. Noilla rahoilla hän tuli etelään rakentamaan täsmälleen päinvastaista: luksusvenesataman.
Ja pilvenpiirtäjien sijaan hänen arkkitehtiensa mieleen tuli idea, joka osoittautui ratkaisevaksi: jäljitellä vanhaa, ikiaikaista andalusialaiskylää kapeine katuineen ja kalkittuine taloineen, mutta luksusvenesatama edessään. Se on tarkoituksellista lavastusta, ja se toimii.
Tunnelmasta vastasi Noldi Schreck, suunnittelija, joka oli työskennellyt Beverly Hillsissä elokuvalavasteiden ja Hollywood-tähtien huviloiden parissa. Siitä tulee se hyvin outo kohta todellisen ja lavastetun välillä, jonka yhä tuntee kävellessään.
Avajaiset toukokuussa 1970 jäivät historiaan: paikalle tulivat Aga Khan, Roman Polanski sekä Monacon ruhtinas Rainier ja ruhtinatar Grace, ja kolmesataa tarjoilijaa tarjoili kaksikymmentäkaksi kiloa kaviaaria tuhatseitsemällesadalle vieraalle. Laulamaan palkattiin eräs Julio Iglesias, joka oli silloin lähes tuntematon.
Miten näyteikkuna toimii
Venesatamassa on lähes tuhat venepaikkaa, mutta vain muutama niistä on Muelle de Honor -laiturilla, kalleimmalla ja halutuimmalla laiturilla, joka on varattu näyttävimmille jahdeille. Siellä ei makseta vesimetreistä: siellä maksetaan katseista.
Yksityiskohta, joka selittää kaiken: suuret alukset kiinnittyvät perä kävelykatua kohti, takatasanne avoinna kuin salonki, jotta katettu pöytä ja jäissä oleva samppanja näkyvät. Se on puhdasta teatteria, ja kävijällä on paikka eturivissä.
Ympärillä ovat merkkiliikkeiden kadut, kaksoisparkkiin jätetyt mahdottomat autot ja satamaa vartioiva torni. Koko kokonaisuus on suunniteltu saman verbin ympärille: katsoa ja antaa katsoa itseään.
Ja se toimii kahdella nopeudella: päivällä se on suhteellisen rauhallinen kävelyreitti, jolla ihmiset ottavat valokuvia, ja yöllä se on jotain aivan muuta. Hetken valinta muuttaa kokemuksen täysin.
Älä ohita
Vuonna 1970 täällä ei ollut mitään
Vain rantaa ja ruovikkoa. Kaikki, mitä näet, nousi vähän yli puolessa vuosisadassa.
Keksitty andalusialaiskylä
Tarkoituksellista lavastusta: ikiaikaista vanhaakaupunkia jäljitellään luksusvenesatama edessään.
Sen suunnitteli Hollywoodin mies
Noldi Schreck tuli Beverly Hillsistä, elokuvalavasteiden ja tähtien huviloiden parista. Siitä se epätodellinen tunnelma.
Avajaiset olivat historialliset
Aga Khan, Polanski, Monacon Rainier ja Grace, 22 kiloa kaviaaria ja tuntematon Julio Iglesias laulamassa.
Miten se sopii Marbellan-vierailuusi
Se on noin seitsemän kilometriä Marbellan keskustasta länteen, ja sinne kulkee tiheästi kaupunkibussi ja pääsee myös autolla, vaikka pysäköinti sesonkiaikaan on todellinen ongelma.
Se kannattaa nähdä, vaikka luksus ei kiinnostaisi sinua vähääkään, koska se on oppikirjaesimerkki matkailun kaupunkisuunnittelusta: tyhjästä vuonna 1970 keksitty kylä, jota ei nykyään ensisilmäyksellä erota aidosta. Se on se kiinnostava puoli.
Siihen sopii yhdistää vieressä oleva Puerto Banús -ranta ja sisääntulon liikenneympyrässä seisova La Victoria -patsas. Koko kokonaisuuden näkee parissa tunnissa.
Usein kysytyt kysymykset
Mistä Puerto Banúsin nimi tulee?
Miehestä, joka unelmoi sen: sen koko nimi on Puerto José Banús. José Banús Masdeu oli katalaani rakennusurakoitsija, joka oli rikastunut rakentamalla sodanjälkeiseen Madridiin kokonaisia asuinkortteleita, kerrostalo toisensa perään työläisille. Sillä omaisuudella hän tuli etelään rakentamaan täsmälleen päinvastaista: oman ylellisen oikkunsa meren rannalle. On aika hauskaa, että halvan tiilen kuningas päätyi signeeraamaan glamourin temppelin, eikö?
Kuka suunnitteli tämän lavastetun kylän?
Kaveri, jolla oli hyvin omanlaisensa silmä: Noldi Schreck, suunnittelija, joka oli työskennellyt Beverly Hillsissä Hollywood-tähtien lavasteiden ja huviloiden parissa. Hänen käsialaansa on se elokuvalavasteen tuntu, jonka huomaat yhä kävellessäsi, se kummallinen häivähdys jostakin todellisen ja lavastetun väliltä. Ei ole sattumaa, että Banús näyttää elokuvasta otetulta: sen signeerasi, aivan kirjaimellisesti, elokuvamaailmasta tullut ihminen.
