Tyyni vihreä vesi, keinuvat mastot, suolan tuoksu ja se valo, joka heijastuu ja valkaisee kaiken. Port Vell on portti, josta Barcelona katseli Välimerelle vuosisatojen ajan, ja myös paras esimerkki muutoksesta, jonka kaupunki teki itselleen vuodeksi 1992: siellä, missä nykyään kävellään, oli varastoja, rautatieraiteita ja kaupunkimoottoritie, joka erotti keskustan merestä.
Kaupunki, joka eli selkä veteen päin
Kuulostaa oudolta, mutta se on kirjaimellisesti totta: suuren osan 1900-lukua keskustassa asuva barcelonalainen ei päässyt merelle kävelemällä. Kaupungin ja veden välissä oli tavaralaitureiden, varastojen, verstaiden ja rautatien muodostama este, ja merenranta oli suljettu teollisuusalue.
Vielä aiemmin, kaksisataa vuotta sitten, tämä ei ollut edes satama nykyisessä mielessä: oli suota, mutarantoja ja kalastajien majoja. Kaikki maa, jolla täällä nykyään kävelet, on vallattu mereltä peräkkäisillä täytöillä 1700-, 1800- ja 1900-luvuilla.
Laiturit nimettiin lastinsa mukaan: Moll de la Fusta on puutavaralaituri, jossa purettiin tukkeja ja lankkuja; oli myös hiililaituri ja kalalaituri. Jokaisella oli oma ammattikuntansa, rytminsä ja tyypillinen likansa, ja tuo sanasto on elänyt kauemmin kuin itse ammatti.
Vuoden 1992 hanke
Olympialaiset olivat tekosyy kaupunkiuudistukselle, joka oli odottanut vuosikymmeniä: liikenne upotettiin maan alle, varastot purettiin, rantabulevardi avattiin ja rakennettiin Rambla de Mar, se aaltoileva puinen kävelysilta, joka ylittää satama-altaan ja aukeaa päästääkseen veneet läpi.
Lopputulos on kiistanalainen, ja perusteita on sekä puolesta että vastaan. Kaupunki sai useiden kilometrien yhtenäisen julkisen rantaviivan, jota puoli Barcelonaa nykyään käyttää; historiallinen satama menetti lähes kaiken satamaluonteensa, ja tilalle tulivat kauppakeskus, akvaario ja suurten jahtien kiinnityspaikat.
Se, mikä säilyi, on näköala. Moll de la Fusta -laiturilta toiselle puolelle katsottuna merenpuoleinen julkisivu näkyy parhaasta kulmasta: Palau de Mar, Barcelonetan katot ja taustalla Torre del Rellotge kalastajalaiturin yllä.
Älä ohita
Moll de la Fusta
Puutavaralaituri. Jokainen laituri sai nimensä siitä, mitä siinä purettiin.
Rambla de Mar
Aaltoileva puinen kävelysilta, joka aukeaa päästääkseen veneet läpi. Vuoden 1992 suora perillinen.
Kaikki tämä oli suota
Maa, jolla kävelet, vallattiin mereltä peräkkäisillä täytöillä kolmen vuosisadan aikana.
Goottilaiset Drassanes-telakat
1200-luvun telakat, joilla rakennettiin kaleereja. Nykyään Museu Marítim, ja lähes tyhjä.
Miten se sopii Barcelonan-vierailuusi
Se on La Rambla -kadun päässä, Mirador de Colom -muistomerkin vieressä, ja yhdistää historiallisen keskustan Barcelonetaan tasaisella viidentoista minuutin kävelyllä. Se on sauma vierailun kahden puoliskon välillä.
Huomio golondrinoista eli laiturilta lähtevistä huviveneistä: niillä on kaksi reittiä, lyhyt sataman suulle ja pitkä Port Olímpic -satamaan asti. Lyhyt on halpa ja ainoa tapa nähdä kaupunki vedestä käsin, niin kuin sen näkivät vuosisatojen ajan ne, jotka saapuivat sinne.
Ja alueen kiinnostavin rakennus ei ole vedessä vaan vastapäätä: Drassanes Reials, 1200-luvun keskiaikaiset telakat, joiden goottilaisissa kivihalleissa rakennettiin Aragonian kruunun kaleerit. Siellä toimii Museu Marítim, ja se on Barcelonan vaikuttavimpia ja vähiten käytyjä kohteita.
Usein kysytyt kysymykset
Miksi sen nimi on Moll de la Fusta?
Fusta tarkoittaa katalaaniksi puuta, ja tämä laituri on saanut nimensä siitä, että täällä purettiin laivoilla saapuneet tukit ja laudat. Jokaisella laiturilla oli oma tehtävänsä: hiililaituri, kalalaituri, puulaituri... Vuosikymmeniä tämä oli nosturien ja ahtaajien hälinää, kaupungilta suljettu veden vieressä kulkevalla moottoritiellä. Se poistettiin vähän yli kolmekymmentä vuotta sitten, ja vasta silloin me barcelonalaiset pääsimme taas lähelle omaa mertamme.
Entä tuo patsaallinen pylväs tuolla kauempana?
Se on Kolumbuksen muistomerkki, pystytetty La Rambla -kadun päähän katsomaan merelle. Se rakennettiin 1800-luvun lopulla muistuttamaan siitä, että Kolumbus Amerikasta palatessaan sai Barcelonassa vastaanoton katolisilta hallitsijoilta. Ja tässä vitsi, jota me paikalliset kerromme: sanotaan, että hän osoittaa kohti Amerikkaa, mutta jos seuraat hänen sormeaan, se osoittaa pikemminkin Välimerelle, kohti hänen synnyinkaupunkiaan Genovaa. Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä.
