Mitä syödä Ávilassa: chuletón, El Barco de Ávilan pavut ja yemas
Kaksi omaa suojattua nimitystä ja korkean ylätasangon keittiö, jonka ilmasto selittää. Mitä tilata, paljonko oikea chuletón painaa ja miksi yemas-makeiset kantavat pyhimyksen nimeä.
Ávila sijaitsee yli tuhannensadan metrin korkeudessa, se on Espanjan korkeimmalla sijaitseva maakuntapääkaupunki, ja sen talvet ovat pitkiä ja jatkuvasti tuulisia. Keittiö vastaa tähän ilman minkäänlaista hienostelua: vuoristossa kasvatettua naudanlihaa, ylänköjen palkokasveja ja tähteistä tehtyjä ruokia, joissa on rasvaa ja kaloreita. Kevyttä gastronomiaa se ei ole, eikä se yritäkään olla.
Oikea Ávilan chuletón painaa noin kilon tai enemmänkin, ja se tarjoillaan jaettavaksi kahdelle. Sen tilaaminen yhden hengen annokseksi on matkailijan klassinen virhe.
Chuletón ja miksi se on erilainen
Avileña-rotu ja vuoristo.
Ávilan lihalla on suojattu maantieteellinen merkintä, ja se tulee suurelta osin avileña-negra ibérica -rodusta, joka on tämän vuoriston alkuperäisrotu ja jota kasvatetaan laajaperäisesti ylänköjen laitumilla. Tällainen kasvatus tuottaa hitaammin kasvavan eläimen ja lihan, jossa on enemmän marmoroitumista ja enemmän makua.
Tunnusomainen leikkaus on chuletón, naudankyljys, joka leikataan hyvin paksuksi – kolmen tai neljän sormen levyiseksi – ja paistetaan hiilloksella karkean suolan kanssa vain kerran kummaltakin puolelta, niin että pinta saa kuoren ja sisus jää punaiseksi. Pala painaa noin kilon, ja se tarjoillaan jaettavaksi kahdelle.
Paikallinen sääntö on, ettei sitä tilata kovin kypsänä. Näin paksussa palassa pidempi paisto vain kuivattaa sisuksen eikä tuo mitään lisää, ja jokaisessa vakavasti otettavassa asadorissa (puulämmitteisen uunin ravintola) sinulle sanotaan sama. Usein se tuodaan pöytään valmiiksi leikattuna kuumalla paistolevyllä, jotta jokainen voi viimeistellä sen mieleisekseen.
Chuletónin lisäksi tarjolla on sisäfilettä, entrecôtea ja monien asadorien listalla vohlaa ja maitokaritsaa, jotka paahdetaan kastilialaisella tekniikalla puulämmitteisessä uunissa – samalla tavalla kuin Segoviassa tai Burgosissa.
Kaupungin olohuone pylväskäytävineen ja terasseineen ja paras paikka pysähtyä syömään muurien sisäpuolella. Sen ympärille keskittyy suuri osa vanhankaupungin ravintoloista, ja aukiolla pidetään yhä toria, kuten täällä on tehty kahden tuhannen vuoden ajan.
Toinen ravintola-alue on muurien ulkopuolella, Mercado Grande -aukiolla, joka avautuu tämän portin eteen. Se on väljempi, siellä on aurinkoisia terasseja ja muuri vastapäätä, ja se sopii erinomaisesti aperitiiville ennen kuin menee muurien sisäpuolelle.
El Barco de Ávilan pavut ovat toinen tuote, jolla on oma suojattu nimitys. Niitä viljellään Tormesin laaksossa huomattavan korkealla. Ne ovat valkoisia, suuria ja hyvin ohutkuorisia, mikä tekee niistä erityisen kermaisia, ja ne haudutetaan compangon eli lihalisukkeiden kanssa, joita ovat chorizo, siankorva ja morcilla, espanjalainen verimakkara.
Patatas revolconas -perunamuhennos on tähderuokien ykkönen: keitettyä ja survottua perunaa paprikan, valkosipulin ja rasvan kanssa, ja päällä rapeaa kylkisianlihaa (torreznos). Se on talviruokaa, täyttävää ja alun perin hyvin halpaa, ja nykyään se löytyy lähes jokaisen maakunnan ravintolan listalta.
Ylätasangon keittiötä on muutakin: valkosipulikeittoa, cocido-pataa, morcillaa ja kaudellaan riistaa, sillä koko Gredosin vuoristo on metsästysaluetta. Kasvikset jäävät taka-alalle ilmeisestä ilmastollisesta syystä, vaikka lyhyen kauden ajan saa vihreitä papuja ja paprikoita.
Juomapuolella omaa merkittävää alkuperänimitystä ei ole, joten viinilistoja hallitsevat Ribera del Dueron, Ruedan ja Toron viinit, joiden alueille kaikille on alle kahden tunnin matka. Ribera-punaviini ja Ávilan chuletón on paikallinen oletusyhdistelmä.
Yemas ja missä syödä
Yemas de Santa Teresa -makeiset ovat kaupungin herkku: sokerisiirapissa keitettyä munankeltuaista, joka muotoillaan palloiksi ja pyöritellään sokerissa. Ne ovat peräisin luostarien leivonnasta, kuten lähes kaikki kastilialaiset makeiset, ja yhteys pyhimykseen on kaupallinen ja myöhempi, 1800-luvulta.
Luostariperinteellä on käytännöllinen ja vähemmän romanttinen selitys: luostarit saivat valtavia määriä ylijäämäkeltuaisia viinikellareilta, jotka käyttivät valkuaisia viinin kirkastamiseen. Keltuaisille piti keksiä käyttöä, ja niin syntyivät yemas, tocino de cielo -vanukkaat ja puolet espanjalaisista leivonnaisista.
Niitä myydään vanhankaupungin leipomoissa ja myös kaupungin klausuuriluostareissa, ja jälkimmäinen vaihtoehto on se kiinnostava: ostokset tehdään tornon eli kääntyvän luukun kautta kasvokkain näkemättä, eikä tuote päädy matkamuistomyymälöihin. Matkailutoimistosta kannattaa kysyä, missä luostareissa myynti on parhaillaan auki.
Alueista: muurien sisäpuolella Plaza del Mercado Chico -aukion ympäristö; ulkopuolella Mercado Grande -aukio Puerta del Alcázar -portin edessä, terasseineen ja muuri vastapäätä. Viikonloppuisin kannattaa varata pöytä, sillä Ávilaan tulee paljon päiväretkeläisiä Madridista.
Yemas-makeiset kantavat pyhimyksen nimeä 1800-luvun kaupallisen yhteyden vuoksi, eivät siksi, että hän olisi keksinyt ne. Kaupungin luostarileivonnaisilla on silti pitkä historia, ja useat klausuuriluostarit myyvät yhä makeisia kääntyvän luukun kautta, eivätkä ne päädy kauppoihin.
Noin kilon ja usein enemmänkin, sillä se leikataan hyvin paksuksi, kolmen tai neljän sormen levyiseksi. Se tarjoillaan jaettavaksi kahdelle, ja sen tilaaminen yhden hengen annokseksi on matkailijan klassinen virhe. Yleensä se tuodaan valmiiksi leikattuna kuumalla paistolevyllä, jotta jokainen voi viimeistellä sen mieleisekseen.
Mikä Ávilan lihassa on erityistä?
Sillä on suojattu maantieteellinen merkintä, ja se tulee suurelta osin avileña-negra ibérica -rodusta, joka on tämän vuoriston alkuperäisrotu ja jota kasvatetaan laajaperäisesti ylänköjen laitumilla. Tällainen kasvatus tuottaa hitaammin kasvavan eläimen, jonka lihaksissa on enemmän rasvaa ja siksi enemmän makua.
Mitä ovat patatas revolconas?
Keitettyä ja survottua perunaa paprikan, valkosipulin ja rasvan kanssa, päällä rapeaa kylkisianlihaa (torreznos). Se on maakunnan tähderuokien ykkönen, täyttävää talviruokaa ja alun perin halpaa. Nykyään se löytyy lähes kaikilta alueen ruokalistoilta, joskus tapaksena.
Miksi tyypillinen makeinen tehdään keltuaisista?
Luostariperinteen käytännöllisestä syystä: viinikellarit käyttivät munanvalkuaisia viinin kirkastamiseen ja lähettivät luostareihin valtavia määriä ylijäämäkeltuaisia. Niille piti keksiä käyttöä, ja niin syntyivät yemas, tocino de cielo -vanukkaat ja suuri osa kastilialaisista leivonnaisista.
Keksikö pyhä Teresa yemas-makeiset?
Ei. Makeinen on luostariperinnettä, ja yhteys hänen nimeensä on kaupallinen ja paljon myöhempi, 1800-luvulta, jolloin eräs kaupungin makeisleipuri käytti nimeä tuotemerkkinä. Se ei vähennä tuotteen arvoa, mutta se on hyvä tietää: kyse on 1800-luvun markkinointitempusta, ei pyhimyksen reseptistä.
Missä kannattaa syödä?
Muurien sisäpuolella Plaza del Mercado Chico -aukion ympäristössä, pylväskäytävien alla. Ulkopuolella Mercado Grande -aukiolla Puerta del Alcázar -portin edessä, missä on aurinkoisia terasseja ja muuri vastapäätä. Viikonloppuisin kannattaa varata, koska kaupunkiin tulee paljon päiväretkeläisiä Madridista.
Käytännön tietoa
RuokalajiÁvilan chuletón, avileña-rotua, leikattu hyvin paksuksi ja paistettu hiilloksella. Painaa noin kilon: se on kahdelle.
PalkokasvitEl Barco de Ávilan pavut, joilla on oma suojattu nimitys, haudutettuina compangon kanssa.
TähderuokaPatatas revolconas: survottua perunaa paprikan kanssa, päällä torreznos-kylkisianlihaa.
Jotain makeaaYemas de Santa Teresa. Parhaat leipomosta tai klausuuriluostarin kääntyvän luukun kautta.
AlueetPlaza del Mercado Chico muurien sisäpuolella; Mercado Grande ulkopuolella, Puerta del Alcázar -portin edessä.
VarausViikonloppuisin, sillä Ávilaan tulee paljon päiväretkeläisiä Madridista.
Kartalla
🎧 Viavoyn kanssa
Kävele Avila ja kuuntele omaan tahtiin
Lataa Viavoy ja kävele Avila offline-tilassa, milloin haluat.
alk, 3,99 €· kertamaksu
City Pass · 9,99 €3 päivää, kaikki kierrokset: Avila