Joelle laskeutuvien puistokatujen varrella jakarandojen lomasta pilkistää rakennuksia, jotka näyttävät tuodun toiselta mantereelta: kreolilainen hacienda, inkamotiivein koristeltu julkisivu, siirtomaatyylinen pikkupalatsi. Ne ovat paviljonkeja, jotka kutsutut maat rakensivat vuoden 1929 Ibero-amerikkalaiseen näyttelyyn. Ne tehtiin kestämään muutama kuukausi, ja ne ovat yhä täällä lähes vuosisataa myöhemmin konsulaatteina, tiedekuntina ja museoina. Kun kävelet niiden välissä, kierrät puolet Amerikasta vartissa.
Hetkellinen, joka jäi
Ibero-amerikkalainen näyttely halusi koota Espanjan ja sen entiset siirtomaat yhteen, ja jokainen kutsuttu maa rakensi oman paviljonkinsa käyntikortikseen. Rakennuksia oli enimmillään yli sata, kun lasketaan mukaan kansalliset, alueelliset ja teemapaviljongit, ja ne oli siroteltu puistoon ja sitä ympäröiville puistokaduille.
Useimmat oli tarkoitettu tilapäiseksi arkkitehtuuriksi, melkein lavasteiksi. Mutta niistä pidettiin, ja monet maat päättivät purkamisen sijaan luovuttaa ne kaupungille tai pitää ne diplomaattisina toimitiloina. Sevilla teki pysyväksi sen, minkä piti olla hetkellistä, ja nykyään tuo päätös määrittää koko tämän alueen maiseman.
Taloudellisesti näyttely oli katastrofi. Se avattiin toukokuussa 1929 hillittömän ylellisesti, ja saman vuoden lokakuussa romahti New Yorkin pörssi. Kaupunki jäi velkaan vuosikymmeniksi. Vastineeksi sille jäivät puisto, Plaza de España -aukio, Plaza de América -aukio ja nämä paviljongit: luultavasti sen historian huonoin rahoitusoperaatio ja paras kaupunki-investointi.
Mitä etsiä
Perun paviljonki, Manuel Piqueras Cotolín työ, yhdistää siirtomaabarokkia ja inkamotiiveja, ja se on parhaiten säilyneitä. Nykyään siinä toimii CSIC:n eli Espanjan kansallisen tutkimusneuvoston Casa de la Ciencia, jossa on museo ja planetaario: sisään pääsee, ja se on yksi palkitsevimmista käynneistä, jos matkustat lasten kanssa.
Argentiinan paviljonki, Martín Noelin suunnittelema, valmistui ensimmäisenä, ja siinä on kreolilaisen haciendan tuntua sisäpihoineen ja torneineen. Myös Chilen, Kolumbian, Guatemalan, Meksikon ja Uruguayn paviljongit ovat yhä pystyssä, ja nykyään niissä toimii yliopiston tiedekuntia, konsulaatteja ja sotilasvirastoja.
Keväällä kaikki tämä tapahtuu kukkivien jakarandojen alla: puistokadut peittyvät violettiin muutamaksi viikoksi huhti- ja toukokuussa, ja niin peittyy maakin. Se on yksi Sevillan kauneimmista näkymistä ja kestää hyvin lyhyen ajan, joten jos osut paikalle silloin, ota siitä kaikki irti.
Älä ohita
Perun paviljonki
Siirtomaabarokkia ja inkamotiiveja. Nykyään CSIC:n Casa de la Ciencia, jossa on planetaario ja vapaa sisäänpääsy.
Argentiinan paviljonki
Ensimmäisenä valmistunut, kreolilaisen haciendan tuntua, sisäpiha ja torni.
Rakennettu muutamaksi kuukaudeksi
Ne olivat tilapäistä arkkitehtuuria. Kaupunki päätti pitää ne, ja nykyään ne ovat konsulaatteja ja tiedekuntia.
Huhtikuun jakarandat
Muutama viikko violettia puistokaduilla ja maassa. Se kestää vähän aikaa eikä unohdu.
Miten se sopii Sevillan-vierailuusi
Paviljongit ovat hajallaan Parque de María Luisa -puistoa reunustavien puistokatujen varrella, ennen kaikkea Plaza de América -aukion ja joen välissä. Luonteva kävelyreitti kulkee aukiolta etelään ja kääntyy sitten Guadalquivirille päin.
Lähes mihinkään ei pääse sisälle, koska rakennukset ovat käytössä, joten tämä on ulkoarkkitehtuurin kävelyretki. Selvä poikkeus on Perun paviljonki Casa de la Ciencia -keskuksineen, ja vähemmässä määrin muutama, joka avautuu silloin tällöin avointen ovien päivinä.
Reitin lopussa, joen rannalla, on Monumento a Elcano -muistomerkki, joka päättää puiston ja tavallaan koko tarinan: tästä Guadalquivirin kohdasta lähtivät laivat, jotka kiersivät ensimmäisinä maapallon ympäri.
Usein kysytyt kysymykset
Ja miten Sevillan kävi sen näyttelyn kanssa?
Taloudellisesti niin ja näin, ellei sanota huonosti. Näyttely avattiin toukokuussa 1929 valtavalla loistolla... ja saman vuoden lokakuussa puhkesi New Yorkin pörssiromahdus, ja koko maailma vajosi kriisiin. Näyttely oli maksanut omaisuuden ja jätti kaupungin velkoihin vuosiksi. Mutta katso valoisaa puolta: noiden velkojen vastineeksi Sevilla sai pitää tämän puiston, Plaza de España -aukion ja nämä paviljongit. Joskus parhaat perinnöt syntyvät huonosta kaupasta.
