Ulkoa se ei mainosta mitään: rivi goottilaisia portteja kapealla Bornin kadulla. Niiden takana on viisi 1200-luvulta 1400-luvulle peräisin olevaa palatsia, jotka on yhdistetty sisältä, ja yli neljätuhatta Picasson teosta. Kokoelma on maailmassa ainutlaatuinen, koska se ei keskity kuuluisaan Picassoon vaan siihen, joka vasta muotoutui: teini-ikäiseen, joka asui kymmenen minuutin päässä täältä ja signeerasi yhä nimellä Pablo Ruiz. Hän ajoi museon perustamista ja lahjoitti suuren osan kokoelmasta, mutta ei koskaan astunut sinne jalallaan.
Museo, joka ei saanut kantaa hänen nimeään
Museo avattiin vuonna 1963, ensimmäisenä Picassolle omistettuna museona taiteilijan eläessä. Sen nimi ei kuitenkaan ollut Museu Picasso: se sai alkunsa nimellä Col·lecció Sabartés Jaume Sabartésin kunniaksi. Sabartés oli taidemaalarin läheinen ystävä ja sihteeri, ja hän lahjoitti henkilökohtaisen kokoelmansa museon käynnistämiseksi.
Nimen syy oli puhtaasti poliittinen. Picasso oli julkisesti kommunisti, oli maalannut ”Guernican” hallintoa vastaan ja oli yksi Francon vastaisuuden kansainvälisistä symboleista. Hänen sukunimensä nostaminen julkisivuun vuoden 1963 Barcelonassa oli mahdotonta ajatella. Museo sai sille kuuluvan nimen vasta vuosia myöhemmin.
Picasso lähti Espanjasta ennen sodan loppua ja vannoi, ettei palaisi niin kauan kuin Franco hallitsi. Hän piti sanansa: hän kuoli Ranskassa vuonna 1973, kaksi vuotta ennen diktaattoria. Hän ei koskaan nähnyt tätä museota, vaikka lähetti sille teoksia loppuun asti, mukaan lukien valtavia lahjoituksia.
Mitä täällä näkee ja mitä ei
Tämä kannattaa tietää etukäteen: täällä ei ole ”Guernicaa” – se on Madridissa – eikä suurta kubistista tuotantoa. Täällä on hänen kehityksensä polku, ja juuri se tekee kokoelmasta ainutkertaisen. Näet lapsuuden piirustuksia, akatemiaharjoitelmia ja ennen kaikkea teoksen ”Ciencia y caridad” (”Tiede ja laupeus”), valtavan ja moitteettoman akateemisen kankaan, jonka hän sai valmiiksi viisitoistavuotiaana ja jolla hän voitti virallisia palkintoja.
Tuon maalauksen näkeminen ja tieto siitä, millaiseksi hän myöhemmin muuttui, on museon keskeinen kokemus. Murros ei johtunut ammattitaidon puutteesta: sen teki tietoisena päätöksenä joku, joka hallitsi ammatin jo kokonaan viisitoistavuotiaana.
Toinen pääteos on koko viidenkymmenenkahdeksan muunnelman sarja Velázquezin ”Las Meninasista”. Picasso maalasi sen vuonna 1957 ja lahjoitti sen kokonaisena ja yhtenäisenä. Tämä on maailman ainoa paikka, jossa koko sarjan voi nähdä järjestyksessä, ja se täyttää useita saleja.
Älä ohita
”Ciencia y caridad”
Akateeminen kangas, jonka hän sai valmiiksi viisitoistavuotiaana. Myöhempi murros ei johtunut siitä, ettei hän osannut maalata.
58 kertaa ”Las Meninas”
Koko sarja vuodelta 1957, lahjoitettu kokonaisena. Sitä ei voi nähdä yhdessä missään muualla maailmassa.
Col·lecció Sabartés
Museo avattiin ilman lupaa käyttää hänen sukunimeään: vuonna 1963 Picasso oli hallinnon julkinen vihollinen.
Viisi goottilaista palatsia
Sisäpihoja, avoimia portaita ja kasettikattoja 1200-luvulta 1400-luvulle, osana itse kierrosta.
Miten se sopii Barcelonan-vierailuusi
Se on Carrer de Montcada -kadulla, Bornin goottilaisten palatsien kadulla, viiden minuutin päässä Santa Maria del Mar -kirkosta ja kolmen minuutin päässä El Born Centre de Cultura i Memòria -keskuksesta.
Varaa verkossa. Se on yksi kaupungin kysytyimmistä museoista, ja lippukassan jonot ovat pitkiä ympäri vuoden. Ilmaisia sisäänpääsyaikoja on – tiettyjen päivien iltapäivinä ja jonakin sunnuntaina kuussa – mutta ne vaativat varauksen ja loppuvat nopeasti. Varaa aikaa puolitoista tai kaksi tuntia.
Yksi vähälle huomiolle jäävä yksityiskohta: itse rakennukset ovat osa vierailua. Palatsien sisäpihat, avoimet portaat ja kasettikatot ovat näkyvillä, kun kuljet salien läpi, joten näet samaan aikaan katalonialaista goottilaista siviiliarkkitehtuuria ja 1900-luvun maalaustaidetta. Nosta katseesi silloin tällöin.
Usein kysytyt kysymykset
Miksi sen nimi ei ollut alusta asti Museu Picasso?
Hyvä kysymys, ja vastaus on puhdasta politiikkaa. Siihen aikaan Picasso oli tunnustautunut kommunisti ja Francon vihollinen: hän oli maalannut ”Guernican” hallintoa vastaan, ja hänen sukunimensä laittaminen julkisivuun oli arkaluonteista. Niinpä museo syntyi toisella kyltillä, ”Col·lecció Sabartés”, Jaume Sabartésin kunniaksi; hän oli maalarin sydänystävä ja sihteeri, jonka lahjoitus teki museon mahdolliseksi. Vasta Francon kuoleman jälkeen julkisivussa loisti vihdoin pelotta sukunimi Picasso.
Kävikö Picasso koskaan museossaan?
Ei, hän ei koskaan astunut sinne, ja sitä on kipeä ajatella. Picasso lähti Espanjasta ennen sotaa ja vannoi, ettei palaisi niin kauan kuin Franco hallitsi. Hän piti sanansa: hän kuoli Ranskassa vuonna 1973, kaksi vuotta ennen diktaattoria. Hän ei koskaan nähnyt tätä museota nuoruutensa kaupungissa, vaikka lähetti sille teoksia loppuun asti. Hän lahjoitti muistonsa Barcelonalle etäältä, tietäen, ettei enää itse kulkisi sen katuja.
Pitääkö paikkansa, että siellä on hänen nuoruudentöitään?
Pitää, ja yksi teos tekee sinuun vaikutuksen: ”Ciencia y caridad” (”Tiede ja laupeus”), valtava ja akateeminen kangas, jonka hän sai valmiiksi vasta viisitoistavuotiaana ja jolla hän voitti jo merkittäviä palkintoja. Kun näet sen ja tiedät, kenestä hänestä myöhemmin tuli, jäät miettimään: avantgarden nero aloitti maalaamalla kuin vanhat mestarit, ja teki sen paremmin kuin moni aikuinen.
