Ne ovat kolme oikeaa taloa, joiden puiset parvekkeet leijuvat lähes neljänkymmenen metrin tyhjyyden yllä Huécarin rotkossa, eivätkä ne ole lavastajan oikku: ne ovat ratkaisu, jonka keksi kallioselänteelle ahdettu keskiaikainen kaupunki, jossa ei ollut enää maata, jolle kasvaa. Kun et voi rakentaa sivuille, rakennat ulospäin.
Kuilun ylle pakon sanelemana
Cuenca kohoaa äärimmäisen kapealla kallioharjanteella kahden rotkon, Júcarin ja Huécarin rotkon, välissä, ja tuo maantiede selittää kaiken. Vanhassakaupungissa ei ole juuri lainkaan vaakasuoraa maata: kadut ovat kapeita, korttelit lyhyitä, ja jokainen tasainen neliömetri oli otettu käyttöön jo 1200-luvulla.
Asukkaiden vastaus oli rakentaa asunnot ulos rotkon ylle puisilla parvekegallerioilla, jotka lepäsivät muuriin upotettujen palkkien varassa. Näin he saivat muutaman metrin lisää lattiapintaa ja samalla valoa ja ilmanvaihtoa, joista niin kapealla keskiaikaisella kadulla oli pulaa.
Aikoinaan niitä oli paljon enemmän: kokonainen rivi tyhjyyden ylle kurkottavia taloja kulki rotkon reunaa pitkin. Ajan mittaan niitä menetettiin sortumisissa, tulipaloissa ja hylättyinä, ja nykyään jäljellä on vain kolme, jotka rakennettiin 1400-luvulla.
Se, minkä näet, on pelastustyön tulos
1900-luvun alussa talot olivat puoliksi raunioina, ja niiden katoaminen oli vain ajan kysymys. Ne pelasti huolellinen restaurointi, jossa ulokkeet tehtiin uudelleen yksi kerrallaan ja perustukset vahvistettiin, aikana, jolloin ei ollut lainkaan itsestään selvää, että ne ansaitsivat tulla säilytetyiksi.
Se kannattaa tietää niitä katsellessa: se, mitä tänään valokuvataan, ei ole ihmeen kaupalla säilynyt vaan hyvin tehty jälleenrakennus sen pohjalle, mitä oli jäljellä. Se ei vähennä niiden arvoa, päinvastoin. Se selittää, miksi puu näyttää niin yhtenäiseltä ja miksi kokonaisuudessa on johdonmukaisuus, jota viidennentoista vuosisadan rakennuksella ei yleensä ole.
Kahdessa niistä on Espanjalaisen abstraktin taiteen museo, ja tuo yhdistelmä – avantgardemaalauksia ripustettuina keskiaikaisiin taloihin, jotka itse riippuvat jyrkänteen yllä – on paras idea, jonka tämä kaupunki on koskaan saanut. Kolmannessa on ravintola.
Tumman puun siluetti taivasta ja rotkon pohjaa vasten on koko Cuenca yhdessä eleessä. Millään muulla espanjalaisella kaupungilla ei ole yhtä tiivistä kuvaa itsestään.
Älä ohita
Pakko, ei oikku
Kaupunki seisoo harjanteella, jolla ei ole vaakasuoraa maata. Kun sivuille ei voi kasvaa, rakennetaan rotkon ylle.
Kolme on jäljellä
Aikoinaan tyhjyyden ylle kurkotti kokonainen rivi taloja. Jäljelle jääneet ovat 1400-luvulta.
Neljäkymmentä metriä tyhjyyttä
Puiset ulokkeet riippuvat Huécarin rotkon yllä. Reunalta kurkistaminen on vaikuttavaa.
Ne on restauroitu
1900-luvun alussa ne olivat puoliksi raunioina. Ulokkeet tehtiin uudelleen yksi kerrallaan ja perustukset vahvistettiin.
Miten se sopii Cuencan-vierailuusi
Klassista kuvaa ei oteta taloista vaan Puente de San Pablo -sillalta, rautaiselta kävelysillalta, joka ylittää Huécarin rotkon melko korkealla. Sieltä näet talot profiilista rotko alapuolellasi, ja sieltä on otettu käytännössä jokainen Cuencasta koskaan nähty kuva.
Ne ovat kivenheiton päässä Plaza Mayor -aukiolta ja katedraalilta, calle Obispo Valero -katua alas, joten luonteva järjestys on aukio, katedraali, Riippuvat talot (Casas Colgadas) ja silta, ja sieltä jatkat ylöspäin kohti linnaa.
Paras hetki on aikaisin aamulla tai illan hämärtyessä, kun ne on valaistu. Keskipäivällä ja sesonkiaikaan silta täyttyy, ja kuvan saaminen ilman ihmisiä edessä vaatii kärsivällisyyttä.
Usein kysytyt kysymykset
Onko totta, että niitä kutsutaan myös nimellä ”Casas del Rey”?
Niin perimätieto kertoo: keskiajalla nämä ulokkeiset talot olisivat olleet Kastilian kuninkaiden kesäasuntona, ja siksi ne tunnettiin myös nimellä Casas del Rey, kuninkaan talot. Oli se totta tai legendaa, nimi kertoo, kuinka erityisinä niitä on aina pidetty.
