Málagalaiset kutsuvat sitä nimellä La Manquita, ”pikku yksikätinen”, ja he sanovat sen hellästi, eivät pilkaten. Suunnitelluista kahdesta tornista rakennettiin vain yksi, vasemmanpuoleinen, joka kohoaa kahdeksankymmentäneljä metriä ja näkyy puoleen kaupunkiin. Toinen jäi ensimmäisen kerroksen korkeudelle tylysti katkaistuna, ja sen alaosa on yhtä paksu ja yhtä valmis kuin kaksosensa. Se on katedraali, joka on kahdensadan vuoden ajan ylpeillyt juuri sillä, mikä siltä puuttuu.
Kaksisataaviisikymmentä vuotta rakennustöitä ja kolme tyyliä
Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1528 vanhan suurmoskeijan paikalle, eikä katedraalia koskaan julistettu valmiiksi: työt pysähtyivät lopullisesti vuonna 1782, kun toinen torni oli puolivalmis ja julkisivu viimeistelemättä. Kaksi ja puoli vuosisataa rakentamista jättää jälkensä, ja täällä luet ne alhaalta ylös: perustukset ja pohjakaava goottilaisin juurin, runko täysin renessanssia ja viimeinen portaali jo barokkia.
Kaiken yhdistää korkeus. Keskilaivan holvit ovat noin neljänkymmenen metrin korkeudessa, ja kolme laivaa ovat lähes yhtä korkeita – hallikirkon ratkaisu, joka ei ole Andalusiassa tavallinen. Vaikutelma on valtava, hyvin pystysuora valolaatikko, jossa kultainen kivi saa väriä iltapäivän edetessä.
Kuori on se osa, jonka useimmat ohittavat, ja juuri siinä kannattaa eniten pysähtyä: kuorituolit veisti Pedro de Mena 1600-luvun puolivälissä, ja niissä on noin neljäkymmentä pyhimyshahmoa setri- ja mahonkipuusta. De Mena on Málagan barokin suuri kuvanveistäjä, ja täällä hän teki urakalla töitä vuosien ajan. Katso läheltä käsiä ja kaapujen laskoksia.
Torni, jota ei rakennettu
Málagassa sukupolvien ajan kerrottu versio on kaunis: toisen tornin valmistamiseen kerätyt rahat ohjattiin tukemaan Yhdysvaltojen itsenäisyyttä aikana, jolloin málagalainen Bernardo de Gálvez taisteli Atlantin toisella puolella. Se on upea tarina, ja se kannattaa kertoa, mutta se kannattaa myös ottaa varauksella.
Vuosien mittaan julkaistut asiakirjat viittaavat pikemminkin siihen, että rahat päätyivät maakunnan omiin tietöihin, mikä on paljon vähemmän eeppistä. Oli miten oli, todennettavissa on tavallinen tarina: rahat loppuivat ja työt pysähtyivät. Se, että kaupunki halusi pitää kiinni sankarillisesta versiosta, kertoo Málagasta paljon.
Ja ylös kiipeävä palkitaan. Voit kiertää kirkon katolla kävellen holvien päällä, mikä on mahdollista juuri siksi, ettei suunniteltua harjakattoa koskaan rakennettu: ylhäällä on suuri tasainen terassi, josta näet sataman, Alcazaban ja Gibralfaron linnan yhdellä silmäyksellä.
Älä ohita
Keskeneräinen torni
Se alkaa yhtä paksuna kuin kaksosensa: kaikki oli suunniteltu. Puuttui raha, ei piirustus.
Pedro de Menan kuorituolit
Noin neljäkymmentä setristä ja mahongista veistettyä hahmoa 1600-luvun puolivälistä, Málagan barokin suuren kuvanveistäjän käsialaa.
Kävely kattojen päällä
Kävelet holvien päällä, koska suunniteltua kattoa ei koskaan rakennettu. Paras näkymä keskustaan.
Kolme yhtä korkeaa laivaa
Andalusiassa harvinainen hallikirkon pohja, joka tekee sisätilasta hyvin pystysuoran valolaatikon.
Miten se sopii Málagan-vierailuusi
Se on kaupungin tarkassa keskipisteessä, kahden minuutin päässä Calle Marqués de Larios -kadulta ja viiden minuutin päässä Alcazaban sisäänkäynniltä, joten se sopii vaivatta mihin tahansa kävelyreittiin. Julkisivun edessä oleva Plaza del Obispo -aukio on paras paikka nähdä se kokonaan, ja siellä on varjoa iltapäivän puolivälissä.
Kierrä rakennus ennen kuin menet sisään. Pohjoispuolella ovat Puerta de las Cadenas -portti ja Patio de los Naranjos -piha, joka on jäänne edeltäneen moskeijan peseytymispihasta, ja eteläpuolelta näet hyvin valmiin tornin ja toisen tornin tyngän välisen kontrastin.
Varaa sisätiloihin noin neljäkymmentä minuuttia ja toiset kolmekymmentä, jos nouset katolle; kattokierros varataan erikseen, ja se kulkee aikaikkunoittain. Nousu tapahtuu kapeita kierreportaita pitkin eikä sovi kaikille, mutta se on ylivoimaisesti käynnin paras osa.
Usein kysytyt kysymykset
Tiedetäänkö, kuka sen suunnitteli?
Ensimmäiset piirustukset luetaan Diego de Siloén ansioksi, saman neron, joka rakensi Granadan katedraalin, ja työssä ahersi sen jälkeen useita mestareita kahden vuosisadan ajan. Siksi mikään käsi ei hallitse kokonaan: jokainen sukupolvi jätti nimikirjoituksensa kiveen. Näkemäsi julkisivu, jo barokkia, on viimeisimpiä tulijoita, ja se on ennen kaikkea Antonio Ramosin ansiota 1700-luvulla.
Entä nuo valtavat urut sisällä?
Ah, ne ovat helmi, jonka moni ohittaa. Ne ovat kahdet kaksoset barokkiurut vastakkain, rakennettu 1700-luvulla, ja niissä on yhteensä tuhansia pillejä. Harvinaista on, että ne soivat yhä: ne on restauroitu ja niillä soitetaan edelleen konserteissa, mikä on hyvin epätavallista näin vanhoille uruille. Jos osut sellaiseen, jää: koko laivasta tulee soitin.
Kenelle se on omistettu?
Ihmiseksitulemiselle, Encarnaciónille; siksi sen koko nimi on Catedral de la Encarnación. Eikä se ole sattumaa: kun katoliset hallitsijat valtasivat Málagan vuonna 1487, he vihkivät vanhan suurmoskeijan tälle mysteerille, ja nimi jäi, kun vuosisatoja myöhemmin sen päälle rakennettiin tämä uusi kirkko. Ohut lanka, joka yhdistää kadonneen moskeijan katedraaliin, jota katselet tänään.
